lauantai 30. elokuuta 2014

SUMUVUORTEN YMPÄRÖIMÄ INNSBRUCK OSA 2

No yllättäen en eilen saanut aikaiseksi tehtyä tätä Innsbruckin kakkososaa... Me oltiin patikoimassa koko päivä täydellisissä alppimaisemissa. Tää Bad Gastein on aivan mieletön!

Innsbruckin kakkospäivä alkoi Aten mieliksi shoppailulla Primarkissa. Odotin itseltäni suurempaa sekoamista, mutta mukaan lähtikin vain käytännöllisiä ostoksia kuten sukkahousuja (ja tietty yksi mekko). Primarkin väentungoksen jälkeen me istuttiin puistoon kaljalle. Atella oli jäänyt leipää reppuun, ja sorsat olivat tästä kovin onnellisia. Pieni lampi oli ihan täynnä sorsia ja ankkoja ja muita vesilintuja, ja kun Atte kaivoi leipäpussin, linnut ympäröivät meidät. Hitchcockin Sorsat.




Kun Primarkin kassit oli saatu heitettyä hotellille, seikkailu jatkui kohti Bergiseliä. Sinne olisi päässyt bussillakin, mutta me mieluummin käveltiin ja nähtiin siinä samalla kaupunkia.







Tavoitteena oli löytää erään sohvasurffaustyypin suosittelema Panoramaweg, mutta koska olimme lähteneet matkaan ballerinoilla ja farkuilla, jäi Panoramarunden kiertäminen seuraavaan päivään. Bergiselille oli noin kymmenen minuutin kapuaminen, ja ylhäältä löytyi hienojen näkymien lisäksi paljon turisteja. Me etsittiin Bergiselin hyppytornin alta syrjäinen penkki ja juotiin lasit viiniä. Piheinä ei tietenkään ostettu lippuja itse hyppytorniin, sehän näkyi kaupungistakin...







Keskiviikkona otettiin suunnaksi Panoramarunde, joka lähti myös Bergiseliltä. Missään ei lukenut reitin kilometrimäärää, joten laitettiin varmuuden vuoksi lenkkarit jalkaan ja lähdettiin kiertämään. Reitti oli kuitenkin yllättävän lyhyt, ja lenkkarit oli ennemmin mukavuus kuin välttämättömyys. 




Me ei oikein tajuttu että etsimämme Panoramaweg löytyisi Panoramarunden varrelta. Mä en myöskään tajunnut, että se olisi niin pirun korkealla, ja että sen alla virtaisi joki. Mä oon lähivuosina kehittänyt itselleni jonkun ihme pelon veden päällä olevia siltoja kohtaan... No, pakko oli kuitenkin mennä, koska pelothan on tehty voitettaviksi. Joku benji-hyppy ei ollut mitään tuon läpi kävelemiseen verrattuna..."Ei se ole rohkea, joka ei pelkää, vaan se, joka pelkää mutta tekee silti." 








Koska allekirjoittanutta HIEMAN pelotti, kuvat sillalta on ottanut Atte. Matti on parannellut niitä, koska olin jättänyt kameraan väärät asetukset... (Vähän kyllä hävetti jopa tuo oma pelko, kun joku mumma veteli sillan ympäri ilmeenkään värähtämättä.)

Sillan kauhuja lukuunottamatta Panoramarunde oli aika leppoinen kävely. Jyrkkää nousua oli jonkin verran, mutta sopivan lyhyissä pätkissä. 










Panoramarunden jälkeen käytiin ainoassa Innsbruckista löytämässämme Bier Gartenissa syömässä superhyvät safkat, ja illalla suunnaksi otettiin vanha kaupunki.














Innsbruckin plussat ja miinukset:

+Maisemat
+Puistot (erityisesti niissä majailevat sorsat)

-Kaupungin jokainen (ainakin tuntui siltä) paikka, eli kaupat, ravintolat jne., meni kiinni seitsemältä. Kaupunki ikäänkuin kuoli jo alkuillasta.
-Missä pirussa olivat oravat, päfkinöitäkin olisi ollut tarjolla!?

Superhyvää vuosipäivää appivanhemmille! Me tajuttiin et meillä oli eilen tapaamisen vuosipäivä, aika hassu sattuma. 

Loppuun Itävallan ostos-tv:stä liiankin tutuksi tullut biisi, joka soi päässä koko ajan. Ja kyllä, täällä on pakko kattoo ostos-tv:tä, sillä JOKIKINEN ohjelma on dubattu saksaksi. CNN käy välillä liian masentavaksi.


Ps. Me ei vieläkään tiedetä mihin me mennään huomenna...

4 kommenttia:

  1. Kaikkihan ei erilaisia "milestoneja" noteeraa lainkaan... Kiitos murut, onnea myös teille, mukava sattuma! Kiitos myös siitä, että jaksatte jakaa kokemuksianne - blogi se vaan paranee matkanne edetessä. Jatko-osia odotellessa...
    Raija ja Pera

    VastaaPoista
  2. Mä arvasin osan noista kuvista!

    VastaaPoista