Näin yleisesti suhteeni teatteriin on aika kylmä. En ole tykännyt näytelmistä oikeastaan koskaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta (Lumikki ja Tukkijoella). En voi sille mitään, mutta teatterissa mulle iskee aina todella suuri myötähäpeä. En tykkää sellaisesta "yliesittämisestä" ja ilmeilystä, tai mistään tekotaiteellisista jutuista, joten teatterikokemukset ovat olleet lähes aina pakkopullaa. Tai sitten en ole kertaikaikkiaan vain käynyt hyviä näytelmiä katsomassa. Poikkeuksen tähän teatterivastaisuuteen tekee kyllä musikaalit - jos esityksessä on laulua ja tanssia, ei se oikeastaan voi mennä vikaan.
Me käytiin mamman kanssa kesällä 2011 katsomassa Lontoon Dominion Theatressa We Will Rock You -musikaali, joka oli tehty siis Queenin biisien pohjalta. Vaikka juoni kyseisessä musikaalissa oli vähän jopa kehno, oli musiikki- ja tanssiesitykset siinä aivan upeita. Niinpä halusimme käydä tälläkin Lontoon reissulla tsekkaamassa jotain toivottavasti yhtä upeaa. (Ja kummisedän mielestä musikaali Lontoossa oli must-juttu.)
Ystäväni oli käynyt pari vuotta sitten katsomassa Leijonakuningas-musikaalin, ja suositteli sitä lämpimästi. Niinpä musikaalivalintamme valikoitui Leijonakuninkaaksi, ja liput ostettiin jo ennen reissua. Saimme paikat Grand Circlestä, eli sieltä kaikkein korkeimmalta ja "huonoimmalta" paikalta. Paikkamme olivat ensimmäisessä rivissä, ja niissä oli muistaakseni 150 cm:n alapituusraja. Meidän porukan pituudet on siinä 168-174 cm, ja täytyy sanoa että paikka ei ollut reippaasti yli pituusrajan ylittävillekään kovin hyvä. Pituusrajan olisi pitänyt olla enemmänkin tyyliin 180 cm, sillä edessämme oli ikävästi kaide, joka peitti näyttämöstä juuri sen kohdan, jossa eniten tapahtui. Meidän piti siis joko kurkotella, tai pitää päätä vinossa, että näimme näyttämön kunnolla. No, emme antaneet tämän kuitenkaan häiritä, vaan keskityimme nauttimaan esityksestä täysin rinnoin.
Ja siis olihan se aivan U-PE-A. Itsehän itkin jo ensimmäisen kohtauksen aikana, kun Simbaa roikotettiin siellä kallion huipulla ja Circle of Life soi. Näyttelijät olivat kaikki aivan uskomattoman lahjakkaita! Mun musikaalirakkaus syveni taas yhden asteen. Heittäydyin niin täysillä mukaan etten edes huomannut sitä kaidetta enää.
Näytöksessä ei saanut kuvata, joten tässä kolme kuvaa täältä lainattuna.
En kyllä yhtään ihmettele, että musikaali on voittanut palkintoja, ja pyörinyt Lontoossa jo yli 15 vuotta! Puvustus, lavastus, näyttelijät, koreografia, musiikki... KAIKKI oli täydellistä! Suurena Disney-fanina voin yllätyksekseni sanoa, että tämä oli jopa parempi kuin se piirretty (ja Disneyn piirrettyjä on vaikea päihittää)! Mufasan kuolema ei tosin (onneksi) ollut yhtä traaginen, mutta muuten Leijonakuningas oli kyllä teatteria parhaimmillaan. Mun lemppariesiintyjä oli Scar, ja täytyy sanoa että tuli melkein paha mieli kun kiitoksissa Scarin näyttelijälle buuattiin. Mutta ehkä buuaus vain todisti näyttelijän olevan törkeän hyvä roolissaan? Liput musikaaliin olivat aika kalliit (noin 75 euroa kipales), mutta mielestäni täysin rahanarvoiset. Jos polkusi siis joskus eksyy Lontooseen, mene katsomaan Leijonakuningas Lyceum Theatreen!
Disney-teemalla
jatkettiin myös Aten kanssa, sillä viikko Leijonakuninkaan jälkeen tiemme vei
meidät Waterloon aseman alle paikkaan nimeltä The Vaults katsomaan Alice's
Adventures Underground -näytöstä. Matka paikalle ei todellakaan ollut helppo...
Lähdimme paikalle hyvissä ajoin, sillä emme olleet varmoja, missä The Vaults
sijaitsee. Kävimme kysymässä paikan sijaintia Waterloon aseman infopisteestä,
ja työntekijä tulostikin meille kartan. Seurasimme karttaa, joka vei meidät
kertakaikkiaan vain Waterloon aseman alle johonkin alikulkuun, missä sijaitsi
ainoastaan autopesula, ja kiinni oleva ovi, jonka päällä oli "Wonderland
Lates" -kyltti. Luulimme ensin paikan olevan oikea, mutta kun esityksen
alkuun ei ollut enää kuin puoli tuntia ja ovi oli edelleen kiinni, päätimme
etsiä muualtakin. Kiersimme siinä lähistöllä muutamia kortteleita, mutta
paikkaa ei vain löytynyt. Kysyimme sijaintia uudestaan ohitse kulkevalta aseman
työntekijältä, joka neuvoi meidät samaan paikkaan kuin edellinen. Valehtelematta
etsimme paikkaa kokonaisuudessaan melkein tunnin verran, joten luojan kiitos
olimme lähteneet ajoissa. Näytöksemme alkoi kuudelta, ja paikalla piti olla
varttia ennen esityksen alkua. Kun esityksen alkuun oli aikaa enää 20
minuuttia, aukesi "Wonderland Lates" -ovi, ja ulkopuolelle ilmestyi
esityksen nimeä kantava kyltti - voi sitä helpotuksen määrää! ...kunnes luimme
sen kyltin: "If you're looking for the rabbit hole, you're in the wrong
place". Kysyttiin sitten portsarilta että missä on se oikea kaninkolo.
Herra antoi ohjeet, ja juoksimme paikalle. No, ei löytynyt. Juostiin sitten
taas pari korttelia lisää, ja täytyy sanoa että epätoivo iski. Näin silmissäni
sadan euron valuvan hukkaan, ja pelkäsin, etten pääsisikään Ihmemaahan. Meni
vähän molemmilta siinä hermokin, itse tirautin jopa pari kyyneltä ja olin
melkein valmis luovuttamaan. Onneksi Atte ei, ja sitten juostiin vähän taas
lisää. JA SIELLÄ SE OLI! Sivukujan (joka oltiin ohitettu jo kaksi kertaa)
päähän oli ilmestynyt "Alices's Adventures Undergroung - Entrance"
-kyltti. Paikka oli ihan eri paikassa, kun mitä Google Maps näytti. Lisäksi
pitkä miinus siitä, että kyltti paikalle oli vain pikkukujan päässä, ja
sinnekin se oli ilmestynyt vasta 10 minuuttia ennen esityksen alkua. Me oltiin
ihan hiestä märkiä kun päästiin paikalle, mutta voi sitä onnea! Onneksi Atte ei
luovuta.
Alice's Adventures Underground ei ollut tavallinen teatteriesitys, vaan se oli osallistuvaa teatteria. Esitys alkoi 40 henkilön ryhmässä vanhasta kirjastohuoneesta, jossa oli paljon peilejä. Peileihin ilmestyi pian Liisa, joka pyysi apuamme päästäkseen pois Ihmemaasta. Pian meillä olikin edessämme valinta, haluaisimmeko syödä keksin ja suurentua, vai juoda juoman ja pienentyä (me syötiin koska ruoka <3). Tässä vaiheessa yleisö jakaantui kahtia valinnan mukaan. Pian yleisö jaettiin vielä sattumanvaraisesti kahteen osaan eri pelikorttimaiden mukaan. Esityksestä on siis yhteensä neljä eri versiota, jotka ovat kaikki keskenään erilaisia. Esityksessä liikuttiin mitä ihmeellisimmistä huoneista toiseen, ja jokaiselle pelikorttimaalle oli eri roolit.
Me satuttiin Aten kanssa molemmat olemaan ruutuja, joka sinänsä
harmitti vähän, sillä olisi ollut kiva kuulla millainen olisi ollut toisen maan
matka. Muutama "kohtaus" oli yhteisiä, mukaan lukien Hullun
Hatuntekijän teekutsut (joissa sai viiniä teekupista) ja lopussa koittava
oikeudenkäynti. Jokaisen maan roolit näkyivät lopun oikeudenkäynnissä, jossa me
ruudut olimme todistajina patoja vastaan. Yleisöllä oli muutenkin välillä
erityistehtäviä, ja yleisöä puhutettiin paljon. Meillä kävi tosi hyvä säkä,
sillä meissä ruuduissa oli muutama aivan ihana lapsi! He kyselivät ja
osallistuivat paljon näytökseen, ja yksi jopa itki kun Lilleri Lallerin kuolema
oli niin surullinen.
Täälläkään ei saanut kuvata esityksen aikana,
joten kuvat lainattu muualta.
 |
| Liisan kuva täältä |
 |
| Hullun Hatuntekijän teekutsut -kuva täältä |
 |
| Ruusuja maalataan -kuva täältä |
Esityksen jälkeen pääsimme Wonderland-baariin (jonne se pirun
Wonderland Lates -ovi vei!), joka oli koristeltu Ihmemaaksi, ja paikalla oli
muun muassa Liisa ja Mursu. Baarissa pääsi pelaamaan myös flamingokrokettia ja
kiertämään labyrinttia. Ja kun sanon kiertämään, tarkoitan sitä todella.
Labyrintissa oli vielä kaksi esiintyjää (Dodo ja tuntematon), jotka estivät
labyrintista pois pääsyn, ja pakottivat labyrinttilaiset kiertämään
"oikotietä". Labyrintissä oli mun ja Aten lisäksi jo esityksestä
tutuiksi tulleet ihanat lapset, joiden kanssa sitten kierrettiin noin 15
kierrosta ympäri labyrinttia. Jossain vaiheessa kaksi pikkutyttöä menivät
pieneen syvennykseen labyrintin nurkkaan, ja pyysivät meidätkin mukaan.
"Se ei ole oikotie! Ettekö huomaa, että me ollaan kierretty jo ainakin
viisi kertaa ympyrää!?", huusi toinen tytöistä ja ehdotti, että
odottaisimme heidän kanssaan syvennyksessä ja näin harhauttaisimme Dodoa ja
tuntematonta, ja pääsisimme labyrintista lopulta pois. Minä jäin tyttöjen
kanssa syvennykseen, mutta Atte lisäsi vettä myllyyn: "Niin, mutta Dodo
sanoi että tää on oikotie! Tulkaa nyt tämä on oikotie!". Tämän huudatuksen
seurauksena pikkutytöt repivät Aten paitaa, huusivat kahta kovempaa, eivätkä
antaneet Aten poistua. Ah rakastan lapsia kun ne on kaikessa niin täysillä
mukana! Mutta loppujen lopuksi tyttöjen harhautus onnistui ja pääsimme
labyrintista pois. Ennen poistumista mentiin Aten kanssa vahingossa keskelle
esiintymiskäytävää tosin... Atte ei voinut ymmärtää miksi Ihmemaassa olisi
lukitsemattomassa ovessa "ei kulkua" -kyltti. Me luultiin että sekin
oli vaan huijausta. No, ei ollut. Onneksi paikalle sattui joku henkilökunnasta
ennen kuin päädyttiin keskelle näytöstä.
Osallistuva teatteri oli kyllä superhauska kokemus! Suomalaisena
tuppisuuna se kyllä jännitti jonkun verran, mutta onneksi itselle ei tullut
esityksessä mitään erityisroolia. Lavasteet, puvustus ja näyttelijät olivat
Ihmemaassa aivan upeita. Jotkut kohtaukset olivat vähän köppäisiä, mutta
pääpiirteissään juoni vei mukanaan, ja olo oli kuin olisi oikeasti ollut
Ihmemaassa. Suosittelen Alice's Adventures Undergroundia kaikille Liisa Ihmemaassa
-faneille, mutta myös niille, jotka haluavat kokea jotain oikeasti erikoista.
Rakastin esitystä kyllä joka solulla!
En osaa nyt tarpeeksi kuvailla kuinka paljon tämän(kin) postauksen kuvien asettelussa ja rivienvaihdoissa oli ongelmia. Bloggerissa on ilmeisesti tapahtunut joku päivitys, ja aikaa menee enemmän rivinvaihtojen viilailuun kuin itse sisällön tuottamiseen. Ylitsepääsemättömien ongelmien johdosta kuvat ovatkin keskenään hieman eri kohdissa, ja sekös allekirjoittanutta kovasti ketuttaa. Tällä hetkellä jalkapalloa katseleva it-tukeni ottaa asian selvittääkseen kunhan kerkeää. Toivottavasti se kerkeää ennen kuin menetän totaalisesti järkeni.
Palataan asiaan taas koodailutuokioiden ja muutamien odotettavissa olevien hermonmenetysten jälkeen. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Onneksi meillä on vaan punaisia ruusuja niin ei tarvitse tarttua maalipurkkiin.
