TYTÖT LONTOOSSA - NÄHTÄVYYSKIMARA

Varoituksen sana - tässä postauksessa kritisoidaan sekä turistirysiä eli nähtävyyksiä että niitä, jotka kritisoivat turistinähtävyyksiä. Jep, olen aika vaikea ja ristiriitainen persoona.

Itse olen matkablogien suuri kuluttaja, ja mielestäni niistä voi joskus saada sellaisen käsityksen, että nähtävyyksissä käymistä pidetään jotenkin ehkä jopa nolona. Matkablogeista voi joskus rivien välistä lukea, että nähtävyyksillä ei ole minkäänlaista arvoa, sillä ne ovat nähtävyyksiä - eli keräävät ympärilleen paljon turistimassoja. Unohdetaan ikään kuin se itse tarina nähtävyyden takana, ja yritetään vältellä nähtävyyksiä vain siksi koska ne ovat nähtävyyksiä. Ikään kuin nähtävyyksien kiertäminen olisi typerää sen takia, että se on niin tavallista ja niin turistimaista? Jotenkin liian turistimaista, vaikka itsekin on turisti... Ikään kuin pitäisi tehdä jotain vähän suurempaa ja erikoisempaa ollakseen "tosireissaaja". Ja ei, en sanoisi että nähtävyydet ovat oikeastaan olleet minkään reissuni tärkeimpiä juttuja. Halusin vaan ikään kuin puolustaa nähtävyyksiä heti tähän alkuun, sillä jotkut nähtävyydet ovat kertakaikkiaan upeita esimerkiksi arkkitehtuurinsa tai historiikkinsa vuoksi, eikä niitä kannata mielestäni vältellä vain turistien takia. Ei niistä nähtävyyksistä sitä tuntumaa siihen reissukohteen tosiasialliseen kulttuuriin saa, mutta uskaltaisin sanoa, että sitä aitoa tuntumaa paikallisten elämään on viikoissa tai jopa kuukausissa vaikea muutenkin saada. Ja kuitenkin, ne nähtävyydetkin luovat sitä paikallisten identiteettiä ja kulttuuria ainakin välillisesti.

Puolustuspuheesta huolimatta en itse kuitenkaan ole nähtävyyksien kiertelyn suurin ystävä. Se ei johdu erikoisuuden tavoittelusta, vaan yksinkertaisesti siitä etten tykkää paikoista, joissa on paljon ihmisiä. Mua ahdistaa, kun liikkumatonta ihmismassaa on paljon, enkä pääse liikkumaan ilman törmäilyjä tai jonkun tien tukkimista. Ja onhan se nähtävyyksien ympärille rakentunut turistikrääsäkojujen tajuton määrä aika ärsyttävää. Itselleni se fiilis reissuun tulee kävelystä kapeilla kujilla, paikallisten seuraamisesta, ihanasta ruoasta, mukavista ihmisistä tai pussikaljasta puistossa.

Vaikka nähtävyydet ei olekaan niiden tärkeimpien juttujen listalla, eivät ne mitään pakkopullaakaan kuitenkaan ole. Nähtävyyksiä voi noin 90 %:sti kierrellä ilman hampaanpuremista, sillä a) nähtävyydet on joskus ihan upeita, varsinkin ne, jotka tarjoaa elämyksiä pelkän katselun sijaan, b) jos nähtävyys on vain "tuossa on toi hieno talo" -tyyppisiä, niissä ei tarvitse kauaa junnata ja c) jos reissukohde on tarpeeksi pieni, ei nähtävyyksissä yleensä ole ihan tajutonta määrää ihmisiä.

Mutta ristiriitaisesta aloituksesta itse aiheeseen. Tämän kesän reissun ensimmäiset kolme päivää vietettiin tyttöjen kesken Lontoossa. Minä, äiti ja täti oltiin käyty Lontoossa jo aikaisemmin, mutta serkulleni paikka oli täysin uusi tuttavuus, joten perusnähtävyydet käytiin tietysti tsekkaamassa. Omasta käynnistäkin oli vierähtänyt jo neljä vuotta, ja oli kiva käydä katsomassa sekä entuudestaan tutut että uudet paikat läpi. Lontoon tunnetuimmat nähtävyydet ovat kaikki aika pienen alueen sisällä, ja niihin törmää ikään kuin vahingossakin.

Ensimmäinen nähtävyyskohteemme oli Tower of London. Tower of London on linnoitus, jonka Vilhelm Valloittaja rakennutti 1000-luvulla suojaamaan Lontoota. Linnoituksen ensimmäinen torni, White Tower, on rakennettu vuonna 1078, ja linnoitusta on vuosien saatossa laajennettu useasti. Tower of London on olemassaoloaikanaan toiminut muun muassa kruunun jalokivien säilytyspaikkana, vankilana, teloituspaikkana ja observatoriona. Linnoituksessa on majaillut myös eläimiä aina leijonista norsuun ja jääkarhuun. Ikivanhan tarun mukaan Iso-Britannia on turvassa valloitukselta niin kauan, kun Tower of Londonissa on korppeja. Taruun uskotaan edelleen, vähän liiankin paljon, sillä linnoituksen korpeilta on leikattu sulat niin lyhyiksi, etteivät korpit voi lentää pitkiä matkoja. Taikausko ilmeisesti oikeuttaa eläinrääkkäykseen...

Tower on Londonilta on hyvät näkymät Thames-joen ylittävälle Tower Bridgelle. Tower Bridge rakennettiin 1800-luvun lopulla, ja se koostuu kahdesta tornista ja kahdesta sillasta tornien välillä. Tower Bridge on sekä yksi Lontoon symboleista, että erittäin vilkas kulkuväylä - sen ylittää päivittäin yli 40 000 ihmistä. Sekä Tower of Londoniin että Tower Bridgeen olisi päässyt sisällekin, mutta koska aikaa oli muutenkin vähän, tyydyimme vain katseluun.

Tower Bridgeltä otettiin suunta kohti Westminsterin palatsia ja Big Beniä, kelloa, josta herra Phileas Foggkin tarkasti aina oman taskukellonsa. Harhaluulo on, että koko tornin nimi on Big Ben, mutta se on ainoastaan soivan kellon nimi. Torni on nimeltään Elizabeth Tower, ja kellotaulu on the Great Westminster Clock. Big Ben on näyttänyt (tai siis oikeammin soittanut) aikaa lontoolaisille lähes keskeytyksettä jo vuodesta 1859, ja onkin varsinainen Lontoon symboli. Big Ben on sen verran massiivinen rakennelma, että se näkyy vähän joka puolelta. Big Benin juurella sitä populaa oli melkoisesti, eli suosittelen katsomaan sitä jostain vähän kauempaa, mistä koko komeus näkyykin paremmin. Big Ben on juuri sellainen nähtävyys, joka on upea arkkitehtuurinsa vuoksi. Se on ihanan yksityiskohtainen ja niin kovin kaunis.

Kävelimme myös Westminster Abbeyn ohitse. Westminster Abbey on vähän hienompi kirkko, ja siellä järjestetään muun muassa kuninkaallisten kruunajaisia, häitä ja hautajaisia.

Buckinghamin palatsi on kuningasperheen virallinen asuinpaikka. Siellä voi myös seurata kuuluisaa vahdinvaihtoa, joka jäi meiltä tällä erää välistä. Näyttäähän tuo palatsi hienolta, mutta se ei kuitenkaan vedä vertoja naapurilleen St James's Parkille, joka suorastaan vilisiä oravia! Siihen tullaan palaamaan myöhemmin kuvien kera...

Mielestäni ehkä yliarvostetuin nähtävyys on Piccadilly Circus. Piccadilly Circuksella ei ole omaan silmääni yhtään mitään näkemisen arvoista. Se on risteys. Risteys. Piccadilly Circuksella on yhden rakennuksen seinässä videotauluja, ja siellä on myös joku patsas ja suihkulähde. Sekä paljon ihmisiä. Todella paljon ihmisiä. Jos Lontoon reissulla on naftisti aikaa, suosittelen jättämään tämän pois to do -listalta. Se ei tarjoa huikeita elämyksiä, eikä kaunista katseltavaa. Se vain on.

Trafalgar Square on aukio, jonka keskellä kohoaa yli 50 metriä korkea muistomerkki Nelson's Column. Muistomerkki on pystytetty brittiläisen amiraali Horatio Nelsonin kunniaksi. Nelson johti joukkonsa Trafalgarin taistelun voittoon, mutta kuoli itse taistelussa saamiinsa vammoihin. Nelson's Columnia ympäröi neljä pronssista leijonapatsasta, jotka tarun mukaan heräävät henkiin, jos Big Ben soi 13 kertaa. Toivottavasti tätä ei tapahdu, sillä leijonat ovat aika massiivisen kokoisia - kuutisen metriä pitkiä ja yli kolme metriä korkeita.

Tyttöjen viimeisenä Lontoon päivänä kävimme vielä jokaisen itseään kunnioittavan Harry Potter -fanin pakkonähtävyydellä, King's Crossin aseman laiturilla 9¾. Itse Warner Brosin studioille ei onnistuttu saamaan lippuja, ne olisi pitänyt varata reilusti etukäteen. Me yritettiin äidin kanssa jo vuonna 2011 löytää tuota kuuluisaa laituria siinä kuitenkaan onnistumatta. Tällä kertaa meillä oli siinä vähän kiirus mennä Attea vastaan, joten marssin asemalla suoraan kysymään infosta että missä tämä taianomainen laituri on. Herrasmies tiskin takana katsoi mua kuin hullua, eikä tiennyt laiturista mitään (näin kävi Harry Potterillekin, kun hän kysyi vartijalta Tylypahkaan menevää junaa). Mies kysyi vain hämmentyneen näköisenä mistä päin maailmaa olen kotoisin. Vastasin olevani Suomesta ja rupesin selittämään laiturista tarkemmin. Mies katsoi edelleen mua edelleen aika kummastuneena, mutta rupesikin nauramaan ja puhumaan suomea. Siinä se selitti pitkät pätkät suomea brittiaksentilla murtaen, kuinka oli viettänyt aina kesälomansa Kuopiossa. Vaasasta ei ollut kuullutkaan tosin. Jutusteltiin siinä tovi, ja suomen ja englannin sekoituksella käytyjen hyttyskeskusteluiden jälkeen mies osoitti meidät laiturin suuntaan. Rakastan kaikkia hassuja tapaamisia, tai no, ainakin jos ihmiset ovat yhtä mukavia kuin tuo brittiherra.  Pettymys oli kuitenkin semisuuri kun pääsimme laiturille. Ensinnäkin, olin olettanut että "laituri" on oikeasti rakennettu laiturien 9 ja 10 väliin. Ei ollut, se oli keskellä King's Crossin aulaa, mikä tietenkin on sinänsä ihan ymmärrettävää. Toisekseen, en ollut todellakaan varautunut turistien kymmenien metrien pituiseen jonoon. Ja jonon päässä sai siis vaan kuvauttaa itsensä työntämässä kärryjä seinän läpi. No me ei jaksettu odottaa, mutta nähtiinpä paikka kuitenkin.

Tällaisia nähtävyyksiä tuli katsastettua tällä reissulla London Eyen lisäksi. Aten kanssa käveltiin Big Benin, London Eyen ja Buckinghamin palatsin ohi, mutta muita varsinaisia nähtävyyksiä ei taidettu nähdäkään. Näin yhteenvetona voisin sanoa, että nähtävyyksiä ei missään nimessä kannata vältellä, osa niistä on oikeinkin jees. Mutta toisaalta - ei niillä kannata koko reissuakaan täyttää, reissuilla kun on niin paljon muutakin koettavaa.

Tän postauksen kanssa on ollut aika paljon ongelmia - lähinnä aikataulullisia ongelmia yhdistettynä bloggerin teknisiin ongelmiin, jotka on sitten aiheuttaneet vähän lisäksi motivaatio-ongelmia. No, seuraavaan postaukseen uudella innolla taas!

Kertokaa toki mielipiteitä tähän nähtävyys-asiaan liittyen, olis kiva kuulla muidenkin näkökulmia aiheesta.

To be continued. 

LONTOO KORKEUKSISTA - LONDON EYE

Tervehdys kotoa!

Kotiin tultiin torstain ja perjantain välisenä yönä, ja nyt pääsen vähän kertomaan kuulumisia Englannista. Reissu oli niin lyhyt, ettei ollut oikein aikaa päivitellä reaaliaikaisesti, kun piti nauttia täysin siemauksin siitä itse reissaamisesta. Tarkoitus oli lähteä eilen Mikkeliin Jurassicrockiin, mutta vanhuus iski, eikä jaksettu heti pakata rinkkoja uuteen reissuun (rinkka odottaa edelleen purkamattomana eteisen lattialla...). Vähän kyllä harmittaa että jäi tuo Itä-Suomen ihme välistä, mutta ehkä ensi vuonna sitten taas!

Kuvia tuli otettua paljon, ja nyt kotona vasta huomasin, että TODELLA suuri osa kuvista on ihan liian ylivalottuneita. Voi piru. Mua ei oo myöskään siunattu millään ihmeellisillä kuvanmuokkaustaidoilla, joten pahoitteluni kuvien laadusta. Ajattelin jakaa postaukset jonkinnäköisiin kokonaisuuksiin, ja päätin aloittaa London Eyesta.

 London Eye on siis 135 metriä korkea maailmanpyörä Thames-joen rannalla. Se on avattu 31.12.1999 eli juuri ja juuri viime vuosituhannen puolella. Wikipedian mukaan se oli valmistuessaan maailman suurin maailmanpyörä, mutta nyt kolme muuta maailmanpyörää ovat kirmanneet sen ohi koossa ja London Eye pitää tällä hetkellä sijaa neljä.

Me ostettiin liput laitteeseen jo kotoa käsin, koska olimme lukeneet että jonotusaika saattaa olla aika huima. Meidän lippu oli mallia fast track, eli sillä pääsi "jonon ohi". Lipun alkamispäivän sai valita, ja se oli voimassa 30 päivää ostamisesta. Oli tosi hyvä että mitään tiettyä aikaa korkeuksiin hyppäämiselle ei ollut, vaan sinne sai mennä sellaisena päivänä kun itselle parhaiten sopi.

Ajatus hitaasti liikkuvasta ja korkealle menevästä ahtaasta kopista tuntui ensin tosi huonolta ajatukselta. Pahinta ehkä juuri tuo hitaus, ja se, ettei sieltä pääse kesken matkaa pois jos hirvittää. Kun hyppäsin benji-hypyn niin kauhistutti vähemmän - sieltä alas pääsi kuitenkin nopeimmin hyppäämällä. Olen myös saanut Linnanmäen maailmanpyörän heiluvista kopeista joskus kauheat traumat, joten en ollut aluksi kovin innoissani London Eyestakaan.

No, mut kuitenkin saatiin ylipuhuttua ajatukselle, ja sitten jonotettiin ehkä vartin verran lasikoppiin pääsyä. Ja ei, se ei ollut kamalaa. Ne kopperot eivät heiluneet tuulen mukana, eivätkä ne olleet ahtaitakaan. Näkymät olivat upeat. Me ostettiin sellainen kartta, johon oli merkattu mitä missäkin suunnassa on. Aika oli kuitenkin sen verran lyhyt (puolisen tuntia), ettei siinä oikein kerinnyt tarkastella karttaa, vaan sitä keskittyi mieluummin niihin maisemiin. 

Mussa on vissiin jonkinnäköinen rakennusvirhe, sillä korkeuksissa mua ei hirvitä se alaspäin katsominen laisinkaan. Mutta, sitten kun erehdyn katsomaan ylöspäin niin johan alkaa huimata. Muistan, että tämä sama outous oli mulla jo lapsuudessa. Lasikoppikuvaa ottaessa piti katsoa vähän yläviistoon ja kyllä rupesikin puntti tutisemaan. Selvisin onneksi kunnialla loppuun asti.

Tällaiseltä Lontoo näytti ilmasta päin. Jotkut nähtävyydet ovat mielestäni nähtävyyksiä ihan ilman syytä, mutta London Eye ei kuulunut niihin. Voin suositella lasikoppiin hyppäämistä lämpimästi. Lipun hinta oli kyllä aika suolainen (noin 40 euroa) verrattuna yhden kierroksen ajalliseen kestoon. Verrattuna elämykseen itseensä hinta oli oikein passeli.

Luvassa vielä lisää juttua tyttöjen reissusta Lontoossa, ja myöhemmin sitten Team Katen matkasta Guildfordiin ja paluusta takaisin Lontooseen.