Saavuimme Lontooseen maanantaina alkuillasta, ja majoituimme Studios2Let - North Goveriin. Hotelli oli pieni ja idyllinen, ja sijainti ihan huippu! Parin minuutin päässä oli kaksi metropysäkkiä, ja keskustaan pääsi metrolla ehkä kymmenessä minuutissa. Huone oli pieni, mutta sisälsi kaiken mitä voi tarvita, aina jääkaapista ja mikrosta saippuoihin. Myös palvelu oli ensiluokkaista, hotellista sai lainaksi sekä adapterin että tussin. Ainut miinus oli se, että huone oli kuin sauna elokuisessa Lontoossa. Eipä tuokaan haitannut, hinta oli järkyttävän edullinen verrattuna muihin samantasoisiin ja sijainniltaan yhtä keskeisiin hotelleihin/hostelleihin.
Maanantai-ilta vietettiin meidän tapaan tyypillisesti puistossa. Oravajahdissa (ei metsästys-, vaan syöttämismielessä!) tarkalleen ottaen. Pakkasimme omat eväämme ja oravien pähkinät uskollisiin kettureppuihimme, ja suuntasimme kohti Regent's Parkia, tavoitteenamme saada otettua #squirrelselfie. Heh, joidenkin mielestä on varmasti silkkaa ajan ja rahan tuhlausta matkustaa muille maille syöttämään oravia, varsinkin jos niitä näkyy harva se päivä kotipihassa... Mutta meidän mielestä eläimet nyt vaan sattuu olemaan parasta ikinä, ja nämä kotioravat kun eivät ole niin kesyjä, että niitä voisi kädestä syöttää.
Regent's Parkissa ei valitettavasti oravat olleet kovin suurijoukkoisia, tai jos olivatkin, pysyttelivät ne piilossa. Epäilimme syyn olevan puiston suuri koirien määrä. Koirat olivat suurin osa vapaana, joten oravat varmasti ymmärsivät oman turvallisuutensa, ja pysyttelivät puissa. No, onneksi myös koirat ovat ihan parhaita. Englannissa oli koirien kanssa tosi rento ilmapiiri, koirat tosiaan olivat vapaina, ja moni tuli meitäkin moikkaamaan kun vetelimme eväitä napaamme puistossa.
Näimme siis puistossa kaksi oravaa. Toista odoteltiin alas katajasta melkein tunti, mutta jouduimme luovuttamaan lopulta. Onneksi pitkän odottelun ja ennennäkemättömän kärsivällisyyden ansiosta saimme loppujen lopuksi kontaktin toiseen puistossa näkemistämme oravista. Ja kyllä, se oli sen odottelun arvoista. Voi jos olisimme tienneet jo mitä seuraavina päivinä olisi tulossa...
Tiistain vietimme Natural History Museumissa, jossa olimme kyllä käyneet jo perjantainakin tyttöjen kanssa. Jono dinosauruksille oli tuolloin perjantaina niin pitkä, että päätimme jättää dinosaurukset myöhemmälle. Museoon oli ilmainen sisäänpääsy, ja museossa oli ihan järjettömästi nähtävää. Edes kaksi päivää ei riittänyt sen kiertämiseen, mutta yritimme parhaamme. Rakennus itsessään oli jo sekin näkemisen arvoinen.
Jengiä luonnontieteellisessä museossa oli kumpanakin päivänä aivan tajuttomasti. Se ei oikein sopinut tälläisille väenpaljoutta inhoaville ihmisille, mutta dinosaurukset veivät kuitenkin voiton. Dinosaurusten luona oli onneksi vähemmän ihmisiä, sillä väkimäärää oli rajattu (ja siksi sinne on siis pitkä jono). Olihan ne upeita! Atte varsinkin oli niin iloista poikaa koko päivän, kun oli saanut nähdä dinosauruksia.
Tai no oli iloinen ainakin siihen asti, kun saimme kuulla, että keskiviikko-iltana alkaisi metrolakko, joka jatkuisi vielä koko torstain. Torstaina oli nimittäin kotiinlähtöpäivä, ja olimme tulleet lentokentältä metrolla keskustaan. Hotellille päästyämme alkoi Googlen suurkulutus, kun aloimme etsiä vaihtoehtoisia kotiinpääsykeinoja... Vaihtoehto löytyi lopulta, ja lähdimme vielä illalla Camdeniin oluselle.
Edellisellä Lontoon reissullani majapaikkamme oli juuri Camdenissä, ja itse rakastuin siihen aivan täysin. En tiedä miksi, mutta jotain siinä oli, ja sinne oli päästävä tälläkin kertaa käymään. Olisi ollut kiva käydä Camdenin pikkuputiikeissa, mutta olimme liikkeellä niin myöhään, että auki olivat ainoastaan ruokapaikat ja pubit. Onneksi olutta sai nauttia kauniissa maisemissa. Illan kruunasi vielä sattumalta Camdenistä löytämämme Kentucky Fried Chicken. Tätä niin kuuluisaa kanaa kumpikaan ei ollut päässyt aikaisemmin maistamaan, joten mukaan tarttui kanakori, joka kuljetettiin metromatkan ajan kätevästi ketturepussa. Oli erittäin hyvää.
Keskiviikkona lähdimme Kensingtoniin, kohti suuren suuren idolini Freddie Mercuryn kotitaloa Garden Lodgea. Freddie eli viimeiset elinvuotensa Garden Lodgessa, ja jätti sen perintönä elämänsä rakkaudelle Mary Austinille, joka asuu talossa edelleen. Olin vuonna 2011 käynyt Abbey Roadilla kävelemässä tuon kuuluisan suojatien yli, ja yllättynyt paikan väenpaljoudesta. Turistit pysäyttivät Abbey Roadilla täysin liikenteen, tavoitteenaan saada mahdollisimman hyvä toisinto ehkä Beatlesin kuuluisimmasta kuvasta. Odotin jotain samansuuntaista väkimäärää Garden Lodgelta, mutta vielä mitä! Sain yllättyä posiitiivisesti, sillä paikalla oli vain minä ja Atte. Olisimme luultavasti kävelleet koko paikan ohi, jos emme olisi sitä nimenomaan etsineet. Olin kirjoittanut terveiseni Freddielle jo etukäteen hotellilla (siksi lainasin tussia), ja kiinnitin lappuseni teipin puutteessa purkalla rock-pyhätön seinään. Jossain vaiheessa paikalle ilmestyi myös argentiinalainen perhe, jonka isä toi kovasti mieleen oman isäni. Tämä herra oli todella innoissaan paikasta ja Queenistä, kuvasi kaiken videokamerallaan, ja oli silminnähden liikuttunut. Tarjouduin ottamaan perheestä valokuvan, ja he olivat erittäin kiitollisia.
Illan ohjelmana oli Alice's Adventures Underground -näytös, mutta meillä oli ennen sitä vielä hyvin aikaa kierrellä kaupungilla. Atte halusi suosiolla skipata kaikki nähtävyydet, mutta näimme kaikki perusjutut vahingossa matkan varrella. Olimme siis googletelleet vähän Lontoon parhaita oravapaikkoja, ja Googlen mukaan suurin todennäköisyys tavata oravia oli St James' Parkissa, Buckinghamin palatsin vieressä. Kun pääsimme puistoon, tajusimme heti, että täällä meidän olisi pitänyt käydä heti maanantaina. Paikka suorastaan kuhisi oravia, ja kaikille kelpasi enemmän kuin hyvin tuliaisina tuomamme pähkinät. Parhaillaan syötimme samanaikaisesti neljää oravaa kädestä. Ja saatiin kuin saatiinkin se #squirrelselfie! Voi onnea.
Tuo keskiviikko oli yksi elämäni parhaimpia päiviä! Käynti Freddien talolla, oravia, punkkua nurmikolla, Liisa Ihmemaassa - mitä muuta voi ihminen toivoa! Metrot tosiaan lakkoilivat jo keskiviikkoiltana, joten matkattiin esityksen jälkeen takaisin hotellille bussilla. Menimme ensin tietty väärään bussiin (tai no oikeaan bussiin, mutta se oli matkalla väärään suuntaan), joka vei meidät kauas keskustasta... Oli ollut kuitenkin niin ihana päivä, ettei edes hukkareissu harmittanut!
Torstaina tosiaan sitten päästiin ensin Eustonista bussilla Victorian asemalle, ja sieltä reittibussilla lentokentälle. Aikaa kului moninkertaisesti enemmän, kuin mitä metrolla olisi mennyt, ja meidän koko torstai kuluikin matkustamiseen. Oltiin ajateltu ennen lakkoa käyvämme vielä torstaina toisessa museossa, kun aikaa olisi ollut, mutta lakko vesitti sen idean. Onneksi lähdettiin ajoissa, sillä bussilla noin viiden kilometrin matka kesti reippaan tunnin... Kaupunki oli semikaaoksessa lakon takia. Mutta, tulipa sekin koettua, ja siitäkin selviydyttyä. Lakkoineen kaikkineen reissu oli kyllä aivan ihana!
Pian se taas vuosi vaihtuu uuteen. Täällä kovasti jo valmistaudutaan reissuvuoteen 2016, ei ehkä vielä kovin konkreettisesti, mutta haaveillen ja matkakassaa kerryttäen. Palaillaan taas asiaan, kun on jotain suunnitelmia paperilla, tai muuten vaan huvittaa kirjoitella tänne. Kovasti tykkäisin blogia kirjoittaa, mutta matkablogia on vähän vaikea kirjoittaa, jos kertomattomia reissuja ei ole takana, tai tulevia reissuja edessä!
Ihanaa uutta vuotta kaikille! Toivottavasti se on täynnä onnellisuutta, rakkautta, terveyttä ja reissuja! Klikatkaa itsenne myös jatkossa tänne, seuraava reissu on toivottavasti lähempänä kuin me itsekään luullaan.
Olkoon vuosi 2016 kaikista paras!
