VIIKONLOPPU KÖÖPENHAMINASSA

Heipähei pitkästä aikaa! Energiataso on ollut suhteellisen alhainen tänä kaamoksen kulta-aikana, joten luvatut hotellipostaukset sun muut ovat jääneet taka-alalle. TO DO -listan ykkösasiana on ollut lähinnä selviytyä syksyn pimeydestä ja yrittää edes olla jotenkin ihminen. Toissa viikonloppuna pääsin reissuun, ja kaamosmasennus onkin väistynyt sen johdosta.

Toissaviikon torstaina pakattiin kimpsut ja kampsut, ja lähdettiin ajamaan kohti Hyvinkäätä (hei pliis voisko tohon Laihia-Koskenkorva välille saada katuvalot!). Loputtomalta tuntuvan ja semikuumeisen ajomatkan jälkeen päästiin kuitenkin lopulta iltakymmenen jälkeen perille.

Perjantai-aamuna kello herätti 4.15, sillä lento kohti Kööpenhaminaa lähti Helsinki-Vantaalta jo aamuseitsemältä. Atte heitti mut kentälle ja jäi itse viikonlopuksi kotikotiin, kun meikäläinen lähti ensimmäistä kertaa Tanskanmaata kohti. Ystäväni lähti Kööpenhaminaan vaihtoon samana viikonloppuna kun me lähdettiin kohti meidän reissua, ja hän on käynyt vain kerran täällä kotisuomessa sen jälkeen. Olikin siis jo aika lähteä katsomaan, minkälaisissa maisemissa ystäväiseni tallailee.

Oli kuulkaa aikamoinen seikkailu tällaiselle lentopelkoiselle mennä ensimmäistä kertaa yksin lentokoneella! Aamulla kieltämättä mietin, että mitähän sitä on nyt taas tullut tehtyä... Lento meni kuitenkin hyvin hengittelemällä rytmissä ilmeisesti samasta pelosta kärsivän vieruskaverin kanssa. Hyvä kun ehti silmiä lepuuttaa, kun lento olikin jo perillä. Iiiihana ystäväni tuli vielä lentokentälle mua vastaan, ja matka jatkui kohti ystävän asuntoa ja aamupalaa. Ystäväni asuu Kööpenhaminan liepeillä Hviderossa kolmen hengen solussa, ja kämppiksinään hänellä on tytöt Liettuasta ja Virosta. Sain kunnian majoittua heidän sohvallaan.

Kaveri oli leiponut karjalanpiirakoita ja porkkanakakkua tervetuliaisiksi! Siihen kylkeen vielä tuliaispuuro ja muutama kuppi kahvia, ja kyllä olikin hyvä lähteä täydellä mahalla kohti kaupunkia.

Kun aamupala oli syöty ja naamasta yritetty piilottaa jäljet kolmen tunnin yöunien jäljiltä, me lähdettiin kohti Fisketorvetia ja Black Friday -tarjouksia. Tarjoukset oli suuri pettymys, ja hetken pyörimisen jälkeen matka jatkui kohti Stroget-kävelykatua ja uusia alennuksia. Kaupungilla tulikin pyörittyä perjantaina sellaiset kepeät kymmenen tuntia, tekemättä mitään sen ihmeellisempää. Olikin hassua kun oli paikallinen matkaopas, joka vain vei oikeisiin paikkoihin. Ei tarvinnut itse opetella junaverkostoa eikä karttaa. Aika rentoa meininkiä siis.

Kööpenhaminassa oli panostettu joulumeininkeihin hieman enemmän kuin meilläpäin. Lähes joka aukiolla oli joulukojua valoineen ja glögisammioineen. Kyllä lämmitti tällaisen joulufiilistelijän sydäntä!

Shoppailupäivän (en edes ostanut muuta kun joululahjoja!) päätteeksi käytiin vielä välipalalla Torvehalletissa. Ruoan jälkeen mentiin takaisin kämpille ja rentouduttiin pari tuntia. Illalla lähdettiin vielä suomalaisten vaihtareiden tapaamiseen.

Lauantaina lähdettiin pyörällä kohti hallia, jossa sijaitsee kirppari ja Copenhagen Street Food. Kööpenhaminassa ihmiset pyöräilevät paljon, ja pyöräteitä on lähes joka kadulla ydinkeskustaa lukuunottamatta. Pyörän saa myös ottaa ilmaiseksi lähijunaan mukaan. Aluksi pyöräily hieman jännitti (huh kuinka vaikea olikaan polkea muulla kuin omalla mummiksella!), koska pyöräilijällä on oikeastaan samat liikennesäännöt kuin autolla; kuljetaan liikennevalojen mukaan ja käännytään risteyksissä kuten autot. Pyöräilysääntöihin pääsi kyllä yllättävän nopeasti mukaan, ja se olikin tosi näppärä keino liikkua paikasta toiseen.

Kirpputori ei ollut kovin ihmeellinen, mutta paikka oli aivan ihana! Hallissa oli paljon erityylisiä ruokakojuja edullisilla hinnoilla, ja keskellä ruokapöydät, joihin istuttiin syömään eri kojuista ostettuja ruokia. Suunnittelen ehdottomasti käymistä Copenhagen Street Foodissa, jos Kööpenhaminaan suuntaa. Rakastuin.

Kirpparin jälkeen käveltiin Christianian, Kööpenhaminan vapaakaupungin, läpi. Hipit ja talonvaltaajat ovat vallanneet alueen 70-luvulla, ja paikka on edelleen "itsenäinen" kaupunki. Ihan rehellisesti sanottuna odotin Christianialta jotakin ihanaa hippimeininkiä, kuten kitaransoittoa nuotiolla ja kukkaseppeleitä (okei ei ehkä marraskuussa), mutta petyin pahasti. Todella pahasti. Paikka ei ensinnäkään ollut mielestäni mikään hienon näköinen, ja hippimeiningistä ei ollut kyllä tietoakaan. Huumeita myytiin joka nurkassa, ja vapaana tallustavat koirat tappelivat keskenään. Alueella ei saanut esimerkiksi valokuvata tai juosta, ja huumeiden myyjät olivat naamioituneet. Se siitä rennosta meiningistä, Paikka muistutti enemmän Pohjois-Koreaa kuin Woodstockia.
No, tulipahan sekin nähtyä.

Christianiasta polkaistiin Nyhavniin glögille. Nyhavn on keskustassa sijaitseva vanha satama-alue, joka on pullollaan erilaisia ravintoloita ja kahviloita. Paikka oli aivan ihana marraskuun kylmänä ja pimeänä iltana, mutta varmasti vieläkin upeampi kesällä. Jouluvalot toivat ihanaa tunnelmaa, ja glögi lämmitti kylmiä käsiä. Kesällä tänne kiitos!

Nyhavnista lähdettiin vielä keskustaan kiertelemään ja juomaan parit oluset. Illaksi suunnattiin ihan vaan kämpille, ja tehtiin hyvät pöperöt, jotka syötiin telkkarin ääressä. True Saturday night fever. Ajateltiin mennä johonkin asuntola-bileisiin tai Tivoliin, mutta ulkona oli kertakaikkiaan niin kylmä viima, että nähtiin paremmaksi vain pysyä sisällä. Jäi kyllä Vaasan tuuli kakkoseksi.

Sunnuntai-aamuna mentiin Stellaan ihan mahtavalle brunssille! Hintaa kahvilla ja seisovalla pöydällä oli sellaset 13 euroa, ja oli kyllä tosiaan sen arvoinen. Tarjolla oli kaikkea pekonista kanansiipiin ja tuoreista leivistä jogurttiin. Nam.

Brunssilta suunnattiinkin suoraan lentokentälle. Mulla on kyllä mitä parhain ystävä, neiti saattoi mut ihan turvatarkastukselle asti. Ja toimi superoppaana. Ja on muutenkin vaan maailman paras. Onneksi tyyppi tulee pian kotiin. KIITOS! <3

Kööpenhamina oli paikkana aivan ihana. Paljon värikkäitä taloja, pieniä kujia ja viihtyisiä kahviloita. Ihmiset olivat jotenkin rentoja, ja tunnelma oli täydellinen. Kööpenhaminaan on kyllä pakko päästä uudestaan, mutta mieluummin kesällä.

Viimeisen viikon onkin sitten ollut taas lämpöä, eikä loppua näy. Pitäis parantua pian, sillä ensi viikonloppuna lähdetäänkin äitin, serkun ja tädin kanssa minilomalle Uumajaan! Palaillaan taas sen jälkeen.

KUINKA PITKÄ ONKAAN TIE, KUN JUNA MEITÄ VIE?

(Muttei laiva eikä elefantti)

Eli asiaa matkustamisesta Euroopassa.

Jos sua elämä ahdistaa, siitä ei masentua saa
Voithan ryhtyä pakkaamaan, vaihtaa maisemaa
Kummasti mielikin virkistyy,
kun rohkeasti matkaan käyt
Vaikka kukkaro ohenee, niin elonlaatu kohenee,
kun matkustaa
En minä kokoa tavaraa, maailma on niin avara
Paljon uutta nähdä saa, kun matkustaa
Tutustut uusiin ihmisiin, ja maihin ennen vieraisiin
Vaikka kukkaro ohenee, niin elonlaatu kohenee
kun matkustaa

(Matka maailman ympäri 80 päivässä, matkalla  Buffaloon aka "rekibiisi")


Reissu realisoitui, kun saatiin kesäkuun puolessa välissä varattua lennot. Lentoja katseltiin vähän sinne sun tänne, ja hintoja vertailtiin tarkasti. Saksa ei ollut alunperin reissusuunnitelmissa, mutta koska sinne löytyi halvat lennot ja se oli lähellä kohdemaita, päätettiin aloittaa reissu Münchenistä. Lento taisi löytyä Momondon kautta, en enää oikein muista. Tuossa Momondossa on todella hyvää se, että sieltä voi katsoa, minä päivänä on halvimmat lennot paikasta A paikkaan B. Koska lähtöpäivä ei ollut tärkeä (kunhan nyt työt oli ohi), valittiin sieltä tottakai ne halvimmat päivät. Liput Helsinki-Vantaalta Müncheniin kustansi meiltä kahdelta yhteensä 189 euroa. Juna Vaasasta Riihimäelle tuli opiskelija-alennuksineen kustantamaan 66 euroa.

Münchenin lentokentältä löydettiin pariskunta (tai siis oikeastaan ne löysi meidät), joka myi meille XXL-päivälippunsa kaupunkiin kymmenellä eurolla. XXL-lipulla pääsi liikkumaan sekä inner että outer districtillä, ja Münchenin lentokenttä sijaitsee sisävyöhykkeen ulkopuolella. Vyöhykartat löytyy selkeästi täältä.
Münchenin julkisilla liikkuminen oli meidän mielestämme aika halpaa; kolmen päivän partner-lippu (jolla voi liikkua jopa viisi aikuista ja kymmenen lasta) kustansi 26 euroa. Lipulla pystyi liikkumaan kaikilla julkisilla, mutta me käytettiin vain metroa. Dachau sijaitsi Münchenin laitamilla, joten sinne piti ostaa vyöhykelippu erikseen ja se kustansi kahdelta noin kymmenen euroa.
Muissa kohteissa me ei mitään julkisia kaupungin sisällä liikkumiseen tarvittukaan, vaan matkattiin aina kävellen.

Ensimmäinen virallinen reppureissumatka olikin junalla Münchenistä Innsbruckiin. Juna oli aivan täynnä ja me jouduttiin istumaan käytävällä. Ohikulkijat huitaisi meikäläisen naaman ikkunaan useammin kuin kerran; muutama kanssamatkustaja osui rinkalla ja yksi mahalla (jep :D). Matka kesti vain puolitoista tuntia, onneksi. Jos se olisi kestänyt kauemmin, ei olisi ehkä naurattanut niin paljoa. Noin lyhyestä matkasta hinta oli kyllä aika suolainen, 80 euroa. Näkymät oli kyllä matkallakin kohdillaan, vaikka kuvaaminen liikkuvasta junasta ei onnistunutkaan.

Matkaan lähteville sellainen vinkki, että alle 26-vuotiaat olisivat voineet ostaa alennuskortin, joka ainakin Itävallassa maksoi 20 euroa. Säästöä olisi luultavasti tullut, mutta oltiin tyhmiä eikä tätä ymmärretty kuin vasta Bad Gasteinissa, jossa kortin ostaminen olisi ollut jo turhaa.

Innsbruckista Bad Gasteiniin matkattiin myös junalla. Hinnasta nyt ei ole ihan täyttä muistikuvaa, mutta taisi olla siinä 70 euron paikkeilla. Junaa piti jossain vaihtaakin, mutten kuollaksenikaan muista missä! Matka Bad Gasteiniin meni huomattavasti väljemmissä tunnelmissa. Maisemiin tuli vuorien lisäksi mukaan järviä.

Saksan ja Itävallan junissa (ainakin ÖBB:llä) oli sellainen käytäntö, että jos paikan halusi varmasti, piti se erikseen ostaa. Ekalla matkalla tämä säästely toi siis meille käytäväpaikan. Jos penkin päällä olevassa muovitaskussa ei ollut varattu lappua, oli paikka vapaa. 

Matkalla Blediin me matkustettiin itseasiassa ihan vahingossa ilmeisesti ykkösluokassa, koska muualla ei ollut tilaa (ja me oltiin ainoat, joilla oli vaan pokkaa mennä sinne istumaan). Kokonainen vaunu koppeineen oli tyhjä, niin olisi tuntunut vähän typerältä jäädä silti käytävälle istumaan. Konnarikin vain hymyili meille ja sanoi että hyvä valinta... 

Reissun viimeinen junamatka tehtiin Bad Gasteinista Lesce Blediin. Bledissä on kaksi rautatieasemaa, Bled Jezero, joka sijaitsee kaupungissa ja Lesce Bled, joka sijaitsee kaupungin ulkopuolella. Lesce Blediin matkustaminen tuli paljon järkevämmäksi, koska muuten olisimme joutuneet odottamaan Jesenicessä kolme tuntia. Rautatieaseman perusteella se on paikka, missä sitä kolmea tuntia ei halua viettää. Lesce Blediin pääsi lisäksi myös vähän halvemmalla. Liput Blediin maksoi yhteensä 60 euroa ja bussilippu rautatieasemalta Bledin bussiasemalle kahdelta 2,60 euroa. Bussimatka Bledin keskustaan kesti maksimissaan 20 minuuttia, joten monesta kilometrista ei ole kyse. Suosittelen siis Lesce Blediä lämpimästi.

Bledistä Ljubljanaan matkustaminen oli bussilla halpaa kuin saippua, seitsemän euroa per naama. Sloveniassa bussilla matkustettaessa rinkat maksoivat erikseen ja hintaa per rinkka oli 1,30 euroa. Tämän pikkusumman olisi voinut välttää siten, että lipun olisi ostanut suoraan bussikuskilta. Itse ostimme liput bussiasemalta, ja tuo rinkkamaksu tuleekin ehkä siis enemmän siitä palvelusta. Ljubljanasta köpöteltiin bussilla Koperiin, ja hinnaksi tuli 26 euroa kahdelta henkilöltä ja kahdelta rinkalta. Bussimatka Bledistä Koperiin kesti vaihdon kanssa suunnilleen viisi tuntia. Sloveniassa tiet oli ihan järkyttävän kuoppaisia, että jos on vähänkään matkapahoivointia veressä - ota lääkkeet.

Ja sitten se surullisen kuuluisa matka Koperista Iciciin... :D Jepjep, junalla tai bussilla ei päästy, joten taksilla huristeltiin menemään. Rahalla saa ja hevosella pääsee, vai miten se oli. Taksihurjastelu maksoi 90 euroa, mutta kun muita vaihtoehtoja ei kertakaikkiaan ollut. Tai oli, mutta ne olisivat tulleet suunnilleen samanhintaiseksi säätöineen. Joten 90 euroa meni mukavalle taksikuskille. Vakuutus ei tätä reissua korvannut, sillä mitään vahinkoa ei päässyt tapahtumaan, kun lippuja ei oltu ostettu Kroatian junaan etukäteen...

Icicistä hypättiin ensin paikallisbussiin, joka vei meidät Rijekaan. Hinta taisi olla noin 40 kunaa, eli viitisen euroa, kahdelta. Jos jossain, niin siinä matkassa oli kyllä fiilistä! Bussi oli täpötäynnä, lämpötila oli 30 asteen paremmalla puolella, ja selässä oli rinkat. Matkaa Rijekaan oli semmoiset parikymmentä kilometriä, ja täytyy sanoa että paljoa enempää en olisi jaksanut! Bussi ajoi kovaa mutkikkailla ja kuoppaisilla teille, teki äkkijarrutuksia ja kädet lipsuivat hiestä märkinä pois kaiteelta. Silti vaan nauratti. Huikkasinkin Atelle jossain välissä, että saispa nyt selfien; hiki ei pisaroinut vaan virtasi, ja ihmiset olivat liimautuneet yhteen pienessä tilassa. Kun olimme perillä Rijekassa, oli vaatteet ihan märkiä ja rinkasta jouduttiin kaivamaan Aten paita hikipyyhkeeksi. 

Oltiin etukäteen katsottu, että Rijekasta Zadariin bussimatka maksaa kahdelta noin 400 kunaa, eli 50+ euroa, mutta saatiin ilmeisesti joku säälialennus, sillä matka maksoikin kuittiin merkittyjen alennuksien kanssa noin 40 euroa. 

Matka Zadariin kesti noin viisi tuntia. Kroatiassa tiet olivatkin jo paljon paremmassa kunnossa verrattuna Sloveniaan. Bussimatkojen lempipuuhaa oli maisemien ihailu, nukkuminen ja selfieiden ottaminen...

Voi jumalauta. Viimeinen matka Zadarista Dubrovnikiin oli kyllä aika koettelemus. Bussin vessa ei toiminut, Splitissä oli ylimääräinen bussinvaihto (ja siis bussista toiseen piti juosta), ensimmäinen vessatauko oli noin kuuden tunnin busseilun jälkeen, bussi oli kaksi tuntia myöhässä ja mitä vielä... Perillä piti olla puoli kahdeksalta, mutta Dubrovnikiin saavuttiin lähempänä yhtätoista. Kahdeksan tunnin matkustamisen (ja edelleen vain sen yhden tauon) jälkeen alkoi olla luovutus lähellä. Teillä ei ollut katovaloja ja taivas välkkyi valkoisena ukkosesta minuutin välein. Tie oli mutkitteleva, kapea, ja sitä ympäröi toisella puolella kallio vuorelle ja toisella puolella oli vain tiputus mereen. Täytyy sanoa, että pelotti. Bosnian rajalla bussista otettiin vielä kaksi matkustajaa tarkastukseen, ja se kestikin sitten taas tovin. Rajan jälkeen pari jannua (joista toinen oli ihan kuin Jari Sillanpää! <3) rupesi juomaan konjakkia, ja pullo olikin jo loppu kun vartin päästä pysähdyttiin Bosniaan olutostoksille. Pysähdyksen jälkeen tunnelma bussissa parani, ja jännitys loppui. Viimeiset pari tuntia menikin sitten tosi kivasti ihanien ihmisten juttuja kuunnellen ja kylmää kaljaa juoden. Ainiin se hinta. Zadarista Dubrovnikiin matka taisi maksaa suunnilleen 350 kunaa eli 45 euroa kahdelta. 

Dubrovnikin majatalon isäntä sanoi, että bussi lentokentälle maksaa 100 kunaa per naama ja taksi kahdelta 250 kunaa, eli noin 32 euroa. Me ajateltiin repästä, ja otettiin ihan taksi hermojen säästämiseksi. Sattuipas taas kiva taksikuski! Kertoi ummet ja lammet itsestään ja Dubrovnikista, kiusasi jotakin liftaajaa ja kertoi että tulvan sattuessa autolla pääsee hyvin liikkumaan peruuttamalla. Saatiin myös kuulla mitä hienoin elämänviisaus: "Toisen henkilön tuntee täysin silloin, kun on syönyt yhdessä sata kiloa suolaa yhdeltä istumalta. Tiedättekö, se on mahdotonta." Herra taksikuski opetti meille kroatiaa vielä ihan lopuksi, vidimo se, nähdään taas. Toi jannu kyllä kruunasi vielä koko matkan.

Alusta asti oli aika selvää se, että Dubrovnik olisi meidän viimeinen paikka ja sieltä lennettäisiin takaisin kotia. Haluttiin myös tulla lentäen suoraan Vaasaan, sillä reissun jälkeen on yleensä niin puhki ettei junailu kauheasti innosta. 

Kymmenien vertailujen jälkeen tultiin tulokseen, että kotiin kannattaa lentää Tukholman kautta. Jos me oltaisiin lennetty Helsinkiin ja sieltä Vaasaan, olisi lennolle tullut hintaa lisää noin 100 euroa per silmäpari, ja se on jo tosi paljon meidän budjetille. Päädyimme siis lentämään Dubrovnikista Tukholmaan (kahdelta 250 euroa), odottamaan Tukholmassa kahdeksan tuntia, ja lentää sitten sieltä takaisin kotiin Vaasaan (kahdelta 88 euroa, eli melkein saman verran kuin junalla Riihimäelle!?). Lento Dubrovnikista Tukholmaan oli lentopelosta kärsivälle aivan liian kuoppainen, mutta matka Vaasaan oli kiva. Ja koneessa sai ilmaista kahvia. 

Arlandan lentokenttä oli muuten aika huippu! Oli penkkejä ja pöytiä pistokkeilla ja usb-latureilla ja ilmainen wifi (joka ei kyllä tainnut olla ilmainen kuin pari tuntia). Kahdeksan tuntia menikin suhteellisen nopeaa; väsyneenä, kaikkensa antaneena ja onnellisena täydellisestä reissusta ja pian koittavasta kotiinpaluusta.

Matkustukseen rahaa kului siis kahdelta:

Juna Vaasa-Riihimäki:                           66 euroa

Lennot Helsinki-Oslo-München:           189 euroa

Liikkuminen Münchenissä:                    46 euroa

Juna München-Innsbruck:                      80 euroa

Juna Innsbruck-Bad Gastein:                 70 euroa

Juna Bad Gastein-Lesce Bled:               60 euroa

Bussi Lesce Bled-Bledin keskusta :       2,60 euroa

Bussi Bled-Ljubljana:                            16,60 euroa

Bussi Ljubljana-Koper:                          26 euroa

TAKSI Koper-Icici:                               90 euroa

Bussi Icici-Rijeka:                                  5 euroa

Bussi Rijeka-Zadar:                               40 euroa

Bussi Zadar-Dubrovnik:                        45 euroa

Taksi lentokentälle:                                35 euroa

Lennot Dubrovnik-Tukholma-Vaasa:    338 euroa

Eli yhteensä                                            1109,20 euroa, 

ja tähän summaan siis kuuluu jokikinen reissun matka, johon on tullut yhtäkään ropoa käytettyä. Toi summa jotenkin yllätti kyllä suuruudellaan. Toisaalta tulihan sitä kyllä monta maata nähtyä ja monta kilometriä matkattua. Ja muistot on joka sentin arvoisia. Jok'ikisen. (Ja jos me oltais otettu reilipassit, olis meiltä mennyt yhteensä rahaa 1110 euroa, ja tällä summalla olisi voinut käyttää vain junia, ei busseja, ei lentoja eikä taksia. Rahaa siis säästyi kun ei sitä otettu.)                         

Ajattelin tehdä tällaisen samanlaisen jutun vielä meidän majapaikoistakin. Lähiviikkoina ei oo ollut hirveesti energiaa kirjoitella, kun oon ollut kipeenä ja muutenkin aika poikki arjen alkamisesta. Toivottavasti saisin enemmän aikaiseksi ens viikolla! Mukavaa sunnuntaita (ja Topin synttäriä)! 

SURFFITUKAT DUBROVNIKISSA OSA 2

Arki on lähtenyt käyntiin. Eilisaamuna piti herätä liian aikaisin ja painella taas töihin. Atellakin alkoi tänään koulu. Näin pitkän ja vaiheikkaan reissun jälkeen aamuheräämiset ei jostain syystä tunnu yhtä pahalta kuin kesällä toki palautumisaikaa olisi voinut olla enemmän. Kesällä töihin on vaikeampi mennä, kun tietää että niin monet viettävät päivänsä auringossa maaten. Näin syksyllä arki on kaikille sama. Ja töiden tekeminenhän mahdollistaa uudet reissut...

Dubrovnikin maanantai oli aamusta asti superkuuma. Meidän tarkoitus oli mennä kiertämään vanhaa kaupunkia kiertävät muurit, mutta kun vanhaan kaupunkiin päästyämme huomattiin opastamattoman kävelykierroksen suolaisen hinnan, päätettiin mietiskellä asiaa vielä seuraavaan päivään.

Ensikatsaus vanhaan kaupunkiin oli suoraan sanottuna suuri järkytys. Me ei oltu odotettu sen olevan niin jäätävä turistimesta. Ihmisiä oli kuin muurahaisia, ja turistikauppoja löytyi muutaman metrin välein. Me käveltiin vanhan kaupungin läpi rannalle (vai satamaan?) hieman väljemmille vesille. Sieltä jatkettiin suoraan snorklailemaan pienelle ja mukavalle rannalle.

(Siis me ei tosiaan oltu missään nudistirannalla, mutta tämä matami vaan veteli ilman yläosaa. Kiva oli varmaan ottaa noita hääkuvia tuon näkymän kera...)

Uintireissun päätteeksi me päätettiin antaa vanhalle kaupungille uusi mahdollisuus. Lähes heti pääkadulta poistuttua väkimäärä tippui murto-osaan aikaisemmasta. Pienillä kujilla oli ihana kävellä ainakin alamäkeen, ja vanhan kaupungin kauneus tuli huomattavasti paremmin esille poissa pääkadulta.
Liian lyhyen käveleskelyajan jälkeen meidät yllätti sade, mutta onneksi aina löytyy irkkupubi, johon sadetta voi mennä karkuun!

Guinnes-tuoppien jälkeen etsittiin etukäteen hyväksi googletettu ruokapaikka. Neiti "en syö ikinä mitään, joka tulee merestä" joutui pahan paikan eteen, sillä tässä katuruokapaikassa nimeltä Barba saikin ainoastaan meren antimia. No, me otettiin sit mustekalahampurilainen, friteerattua mustekalaa ja katkarapuja, että mulla olis vaihtoehtoja mistä tykätä. Ja kaikki oli ihan superhyviä! Olin kyllä tosi ylpeä itsestäni, ja riski selvästi kannatti. Kalaa en kyllä silti syö.
Ruoan jälkeen olikin jo pimeä, ja aika kävellä läpi tuon kauniin kaupungin takaisin hotelliin.

Maanantai-iltana päätettiin, että vaikka vanhan kaupungin muurien ympäri kävely maksaakin aika paljon kävelyksi (100 kunaa per naama, eli jotain 13 euroa), niin se tehdään silti. Tämä olikin siis ainut huvitus, josta koko reissussa maksettiin. Aika uskomattomia juttuja tuli nähtyä kyllä ilman rahaa!
Tiistai-aamupäivänä nokat suunnattiin siis jälleen kohti vanhaa kaupunkia. Tankkaus hoidettiin muurien ulkopuolella vallihaudassa, ja sitten lähdettiinkin kohti korkeuksia. Vinkki niille, jotka aikoo tuonne joskus mennä; keskipäivän aurinko ei ole paras vaihtoehto. Oli liian kuuma!

Täytyy sanoa, että oli kyllä rahansa arvoinen kierros! Muureilla ei ollut niin paljoa ihmisiä kuin kaduilla, ja sieltä avautui näkymät paikkoihin, joita kaduilta ei näy. Matkaa muurien ympäri kävelyssä kertyi yhteensä vain kaksi kilometriä, mutta se sisälsi paljon rappusia. Kunto on kyllä reissussa parantunut, ainakin jos vertasi meidän hengitystä muiden muureilijoiden puuskutukseen. Kuuma tosiaan oli, ja tuonne kannattaakin suunnata vasta pahimman porotuksen päätyttyä.

Suunnattiin kaupan kautta eväiden kanssa vielä viimeisellä snorklauspaikalle, joka osoittautuikin parhaaksi. Toki mereen pääsy kalliolta oli hieman haasteellista ilman rappusia, mutta näkymät pinnan alla oli muutaman kirosanan arvoiset. Istuskeltiin kalliolla muutama tunti ja juotiin huima sijoitus, kahden euron viinipullo, loppuun. Kun päivä kääntyi illaksi, suunnattiin vielä ravintolaan syömään viimeisen lomapäivän kunniaksi.

Voi että kuinka kauhee reissuikävä iskikään näitä kuvia katsellessa. Onneksi aina voi lähteä uudestaan!

Juttuja on tulossa vielä lisää, ei ehkä varsinaisesti kohteista, mutta ainakin budjettiasiaa ja reissun top-lista.