Ei, tämä ei kerro pyöräilijöiden liikennekäyttäytymisestä, eikä pyöräilykypärän käytön kannattavuudesta (sellaisen osto on kyllä tällaisen koordinaatiokyvyn omaavalla to do -listalla), vaan puoli vuotta kestäneen etsinnän päätöksestä. Tänään se tapahtui. Paljon sitä on mietitty, paljon sitä on laulettu, ja monet unettomat yöt on vietetty sitä miettiessä. Asiaa on päivitelty jopa täällä.
Tänään se löytyi. Nami jami baikeri.
Voiko olla mitään ärsyttävämpää, kuin se, että joku biisi soi päässä, mutta ei muista sen nimeä, tai osaa edes kunnolla sen sanoja. No itseasiassa tämä opinnäytetyöpaniikki on ärsyttävämpää. Puolen vuoden kiivaan etsimisen, ja jos ei päivittäisen niin ainakin viikottaisen, väärin laulamisen jälkeen voin esitellä teille onnellisena tyttönä Nami jami baikerin. Kappaleen, joka soi Dubrovnikin majapaikan 20 tuumaisesta putkitelevisiosta monta kertaa päivässä. Kappaleen, jonka nimeä ei koskaan onnistuttu tallettamaan aivojemme muistikortille. Kappaleen, joka on kotona väärin laulettuna tuonut Dubrovnikin kuumuuden ja onnelliset reissumuistot mieleen kerta toisensa jälkeen.
Olkaa hyvät.
Tällaisen löydön jälkeen on hyvä jatkaa opinnäytetyön puurtamista. Mitään muuta ei olekaan pariin viimeiseen kuukauteen mahtunut... Kahvia on kulunut aika monta pannullista. Loppu kuitenkin häämöttää jo toivottavasti ensi viikolla.
Kun oppari on paketissa, laitan tänne juttua yhdestä elämäni hienoimmista hetkistä. Sata vuotta vanha kuva antaa vähän vinkkiä siitä, mihin juttu voisi liittyä...
