Viimeisenä Islanti-päivänä lähdimme Hellasta kohti Reykjavikia. Suunnitelmamme oli kiertää kultainen kierros, jonka pituus on Reykjavikista lähtiessä ja Reykjavikiin palatessa noin 300 kilometriä. Kultaiseen kierrokseen kuuluu kansallispuisto Þingvellir, geysirit Haukadalurissa ja vesiputous Gullfoss. Kierroksen varrella on myös muita nähtävyyksiä, kuten kirkollishistoriallisesti merkittävä Skálholtin kylä ja kraatterijärvi Kerið.
Koska aikaa oli vähän ja kilometrejä paljon (n. 250), stoppasimme vain kolmella päänähtävyydellä. Hellasta Reykjavikiin päin ajaessa ensimmäisenä vastaan tuli Gullfoss. Gullfoss on oikeastaan kaksi vesiputousta, joista ylempi on 11 metriä ja alempi 21 metriä korkea. Gullfossille saavuttuamme sää oli kerrassaan kamala. Vettä, lunta ja räntää tuli kaikkia yhtäaikaa vaakasuorassa. Kädet jäätyi ja kamera kastui noin kymmenessä minuutissa, joten emme edes harkinneet lähtevämme katsomaan ylempää pudotusta, vaikka sinne olisi mennytkin reitti ihan vesiputouksen vierestä. Gullfoss näytti upealta puolijäässäkin, mutta suosittelisin kuitenkin tätä nähtävyyttä ensisijaisesti kesällä. Tai silloin kun ei ole maailmanlopun sää.
Gullfossilta ei ollut pitkä matka Haukadalurin geotermiselle alueelle, jossa geysirit sijaitsevat. Alkuperäinen ja ensimmäisenä koskaan löydetty geysir, nimeltään Geysir, sijaitsee Haukadalurissa ja on antanut yllättäen nimensä kaikille maailman Geysireille. Geysir itse ei ole enää kovin aktiivinen, se purkautuu vain muutaman kerran päivässä, mutta sen vieressä sijaitseva Strokkur-geysir suihkauttaa noin 10-15 minuutin välein 20-metrisen vesipatsaan. Vesipatsas oli upea, kuten myös muut kuumat lähteet alueella. Kuvat (eikä myöskään senhetkinen sää) eivät anna oikeutta paikalle.
Haukadalurissa poikkeamisen jälkeen olimme sekä läpimärkiä että umpijäässä. Jatkoimme matkaamme kohti Þingvellirin kansallispuistoa. Þingvellirin kansallispuisto on Unescon maailmanperintökohde, ja se sijaitsee Pohjois-Amerikan ja Euraasian mannerlaattojen eroamiskohdassa. Mannerlaattojen reunojen väliin on muodostunut laakso, ja sen voi nähdä Almannagján näköalapaikalta. Lumisade yltyi yltymistään, ja Þingvellirin kansallispuistosta emme nähneet juuri mitään. Kaikki oli lumen peitossa, ja pysähdyspaikkoja ei ollut vielä ehditty aurata. Ajoimme siis vain kansallispuiston läpi, emmekä oikeastaan edes harkinneet sään takia näköalapaikoille jalkautumista.
Ehkä puoli tuntia Þingvellirin kansallispuiston jälkeen, ajaessamme kohti Reykjavikia, sää oli jo ihan toinen ja lumesta ei ollut tietoakaan. Aurinko paistoi ja maa oli vihreä. Viimeiseksi yöksi olimme valinneet majapaikan aika läheltä Reykjavikin keskustaa. Koska olimme suhteellisen ajoissa Reykjavikissa, ehdimme pienten tirsojen (ja vaatteiden kuivaus -urakan) jälkeen kierrellä vielä Reykjavikissa. Kaupungista jäi oikein mukava kuva, ja siellä olisikin voinut viettää vielä ainakin päivän pidempään. Viimeisen illan kunniaksi päätimme syödä vähän hienommin, ihan jälkkärit ja kaikki!
Islanti oli taianomainen, ikimuistoinen, kuvankaunis ja yllättävä. Sinne on pakko päästä vielä uudestaan, seuraavaksi ehkä kesällä. Talvea, tai alkukevättä oikeastaan, voin kuitenkin suositella lämpimästi, mutta autoon kannattaa todella panostaa. Ah mikä seikkailu Islanti olikaan!
Seuraavaksi aiheena Puola, palaillaan taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti