ROADTRIP PÄIVÄ 5 OSA 2/2 - SKÓGAFOSS

Jökulsárlónista lähdimme ajelemaan rannikkoa pitkin kohti seuraavaa majapaikkaamme Hellaa. Päivälle ei ollut enää mitään ihmeellisempiä suunnitelmia, sillä kilometrejä Hellaan kertyisi noin 370.

Olimme ajelleet jonkin matkaa, kun eteemme osui pysähdyspaikka Vatnajökullin reunalla. Meitä oli vähän harmittanut ettemme päässeet käymään jäätiköllä, mutta onneksi satuimme vahingossa edes näkemään osan siitä!

Sää muuttui pilvisemmäksi ja sumuisemmaksi mitä etelämpään ajelimme. Välillä oli paksut nietokset lunta, välillä maa oli vihreä. Ajoimme monen pienemmän kylän läpi niihin kuitenkaan pysähtymättä. Monissa matkaoppaissa oli mainittu kylä nimeltä Vík nähtävyyksineen, ja suositeltu siellä piipahtamista kovasti. Luulimme paikan olevan suurikin kun sitä oli niin mainostettu. Vík oli kuitenkin pieni kylä, eikä siellä tuntunut olevan mitään niin ihmeellistä että olisimme siellä pysähtyneeet. Sijainti vuorten kupeessa oli kaunis, mutta maaliskuun viimassa edes mustat hiekkarannat eivät saaneet meitä nousemaan autosta.

Noin 60 kilometriä ennen Hellaa näimme Skógafoss-kyltin. Emme olleet tienneet reitillämme olevan mitään nähtävyyksiä, joten ajoimme tuttuun tapaan kyltin ohi. Muutaman kilometrin mietittyämme käymistä vesiputouksella, päätimme kääntyä takaisin kohti Skógafossia. Kyllä kannatti. Skógafoss oli massiivinen, ja vaikka sää olikin vähän huono, oli se silti koko 25 metrin leveydessään ja 60 metrin korkeudessaan upea näky.

Vesiputouksen yläpuolelle pääsi kipuamalla maailman jyrkimmät portaat vuorta pitkin. Vaikka tiedostan, että kuntoni ei ole hyvä, niin nuo portaat osoittivat sen olevan erittäin huono. Ikinä vielä mikään kipuaminen ei ole tuottanut niin kovia vaikeuksia, että tekisi mieli luovuttaa, mutta nyt kävi niin. Koska kaiteita ei ollut ja portaat olivat liukkaat mudasta, saattoi osa luovuttamisesta johtua myös pelosta (seli seli). Ylhäältä avautui upeat näkymät, ja ne olivat kyllä kaiken sen huohottamisen arvoiset. Näköalatasanteen pohja oli ritilää, joten tämä vellihousu luovutti kameran suosiosta Atelle, ja puristi kaksin käsin tasanteen kaidetta panikoiden ja maisemia ihaillen.

Islannin tarinoita on jäljellä vielä yhden (hyytävän) päivän verran. Seuraavassa postauksessa aiheena the Golden Circle ja sitten päästäänkin kirjoittelemaan juuri palaamastamme Puolasta! Stay tuned.