Kotiin tultiin torstain ja perjantain välisenä yönä, ja nyt pääsen vähän kertomaan kuulumisia Englannista. Reissu oli niin lyhyt, ettei ollut oikein aikaa päivitellä reaaliaikaisesti, kun piti nauttia täysin siemauksin siitä itse reissaamisesta. Tarkoitus oli lähteä eilen Mikkeliin Jurassicrockiin, mutta vanhuus iski, eikä jaksettu heti pakata rinkkoja uuteen reissuun (rinkka odottaa edelleen purkamattomana eteisen lattialla...). Vähän kyllä harmittaa että jäi tuo Itä-Suomen ihme välistä, mutta ehkä ensi vuonna sitten taas!
Kuvia tuli otettua paljon, ja nyt kotona vasta huomasin, että TODELLA suuri osa kuvista on ihan liian ylivalottuneita. Voi piru. Mua ei oo myöskään siunattu millään ihmeellisillä kuvanmuokkaustaidoilla, joten pahoitteluni kuvien laadusta. Ajattelin jakaa postaukset jonkinnäköisiin kokonaisuuksiin, ja päätin aloittaa London Eyesta.
London Eye on siis 135 metriä korkea maailmanpyörä Thames-joen rannalla. Se on avattu 31.12.1999 eli juuri ja juuri viime vuosituhannen puolella. Wikipedian mukaan se oli valmistuessaan maailman suurin maailmanpyörä, mutta nyt kolme muuta maailmanpyörää ovat kirmanneet sen ohi koossa ja London Eye pitää tällä hetkellä sijaa neljä.
Me ostettiin liput laitteeseen jo kotoa käsin, koska olimme lukeneet että jonotusaika saattaa olla aika huima. Meidän lippu oli mallia fast track, eli sillä pääsi "jonon ohi". Lipun alkamispäivän sai valita, ja se oli voimassa 30 päivää ostamisesta. Oli tosi hyvä että mitään tiettyä aikaa korkeuksiin hyppäämiselle ei ollut, vaan sinne sai mennä sellaisena päivänä kun itselle parhaiten sopi.
Ajatus hitaasti liikkuvasta ja korkealle menevästä ahtaasta kopista tuntui ensin tosi huonolta ajatukselta. Pahinta ehkä juuri tuo hitaus, ja se, ettei sieltä pääse kesken matkaa pois jos hirvittää. Kun hyppäsin benji-hypyn niin kauhistutti vähemmän - sieltä alas pääsi kuitenkin nopeimmin hyppäämällä. Olen myös saanut Linnanmäen maailmanpyörän heiluvista kopeista joskus kauheat traumat, joten en ollut aluksi kovin innoissani London Eyestakaan.
No, mut kuitenkin saatiin ylipuhuttua ajatukselle, ja sitten jonotettiin ehkä vartin verran lasikoppiin pääsyä. Ja ei, se ei ollut kamalaa. Ne kopperot eivät heiluneet tuulen mukana, eivätkä ne olleet ahtaitakaan. Näkymät olivat upeat. Me ostettiin sellainen kartta, johon oli merkattu mitä missäkin suunnassa on. Aika oli kuitenkin sen verran lyhyt (puolisen tuntia), ettei siinä oikein kerinnyt tarkastella karttaa, vaan sitä keskittyi mieluummin niihin maisemiin.
Mussa on vissiin jonkinnäköinen rakennusvirhe, sillä korkeuksissa mua ei hirvitä se alaspäin katsominen laisinkaan. Mutta, sitten kun erehdyn katsomaan ylöspäin niin johan alkaa huimata. Muistan, että tämä sama outous oli mulla jo lapsuudessa. Lasikoppikuvaa ottaessa piti katsoa vähän yläviistoon ja kyllä rupesikin puntti tutisemaan. Selvisin onneksi kunnialla loppuun asti.
Tällaiseltä Lontoo näytti ilmasta päin. Jotkut nähtävyydet ovat mielestäni nähtävyyksiä ihan ilman syytä, mutta London Eye ei kuulunut niihin. Voin suositella lasikoppiin hyppäämistä lämpimästi. Lipun hinta oli kyllä aika suolainen (noin 40 euroa) verrattuna yhden kierroksen ajalliseen kestoon. Verrattuna elämykseen itseensä hinta oli oikein passeli.
Luvassa vielä lisää juttua tyttöjen reissusta Lontoossa, ja myöhemmin sitten Team Katen matkasta Guildfordiin ja paluusta takaisin Lontooseen.
Mussa on vissiin jonkinnäköinen rakennusvirhe, sillä korkeuksissa mua ei hirvitä se alaspäin katsominen laisinkaan. Mutta, sitten kun erehdyn katsomaan ylöspäin niin johan alkaa huimata.
VastaaPoistaIlmeisesti. Mulla menee juurikin toisin päin. Eli siis se alas katsominen on se joka hirvittää. Mutta oikeastaan minulla se suurin ongelma on se, että totun siihen ihan liian nopeasti. Viisi minuuttia maan ja taivaan välillä, niin ei pelota enää yhtään. Ei siis edes sillai terveesti. Sitten homma menee siihen, että tulee urheiltua ihan liian riskialttiisti, kun ei enää pelota.
No niin se kaikilla muilla tuntuu menevän, selvä rakennusvirhe siis!
Poista