maanantai 24. elokuuta 2015

TYTÖT LONTOOSSA - NÄHTÄVYYSKIMARA

Varoituksen sana - tässä postauksessa kritisoidaan sekä turistirysiä eli nähtävyyksiä että niitä, jotka kritisoivat turistinähtävyyksiä. Jep, olen aika vaikea ja ristiriitainen persoona.

Itse olen matkablogien suuri kuluttaja, ja mielestäni niistä voi joskus saada sellaisen käsityksen, että nähtävyyksissä käymistä pidetään jotenkin ehkä jopa nolona. Matkablogeista voi joskus rivien välistä lukea, että nähtävyyksillä ei ole minkäänlaista arvoa, sillä ne ovat nähtävyyksiä - eli keräävät ympärilleen paljon turistimassoja. Unohdetaan ikään kuin se itse tarina nähtävyyden takana, ja yritetään vältellä nähtävyyksiä vain siksi koska ne ovat nähtävyyksiä. Ikään kuin nähtävyyksien kiertäminen olisi typerää sen takia, että se on niin tavallista ja niin turistimaista? Jotenkin liian turistimaista, vaikka itsekin on turisti... Ikään kuin pitäisi tehdä jotain vähän suurempaa ja erikoisempaa ollakseen "tosireissaaja". Ja ei, en sanoisi että nähtävyydet ovat oikeastaan olleet minkään reissuni tärkeimpiä juttuja. Halusin vaan ikään kuin puolustaa nähtävyyksiä heti tähän alkuun, sillä jotkut nähtävyydet ovat kertakaikkiaan upeita esimerkiksi arkkitehtuurinsa tai historiikkinsa vuoksi, eikä niitä kannata mielestäni vältellä vain turistien takia. Ei niistä nähtävyyksistä sitä tuntumaa siihen reissukohteen tosiasialliseen kulttuuriin saa, mutta uskaltaisin sanoa, että sitä aitoa tuntumaa paikallisten elämään on viikoissa tai jopa kuukausissa vaikea muutenkin saada. Ja kuitenkin, ne nähtävyydetkin luovat sitä paikallisten identiteettiä ja kulttuuria ainakin välillisesti.

Puolustuspuheesta huolimatta en itse kuitenkaan ole nähtävyyksien kiertelyn suurin ystävä. Se ei johdu erikoisuuden tavoittelusta, vaan yksinkertaisesti siitä etten tykkää paikoista, joissa on paljon ihmisiä. Mua ahdistaa, kun liikkumatonta ihmismassaa on paljon, enkä pääse liikkumaan ilman törmäilyjä tai jonkun tien tukkimista. Ja onhan se nähtävyyksien ympärille rakentunut turistikrääsäkojujen tajuton määrä aika ärsyttävää. Itselleni se fiilis reissuun tulee kävelystä kapeilla kujilla, paikallisten seuraamisesta, ihanasta ruoasta, mukavista ihmisistä tai pussikaljasta puistossa.

Vaikka nähtävyydet ei olekaan niiden tärkeimpien juttujen listalla, eivät ne mitään pakkopullaakaan kuitenkaan ole. Nähtävyyksiä voi noin 90 %:sti kierrellä ilman hampaanpuremista, sillä a) nähtävyydet on joskus ihan upeita, varsinkin ne, jotka tarjoaa elämyksiä pelkän katselun sijaan, b) jos nähtävyys on vain "tuossa on toi hieno talo" -tyyppisiä, niissä ei tarvitse kauaa junnata ja c) jos reissukohde on tarpeeksi pieni, ei nähtävyyksissä yleensä ole ihan tajutonta määrää ihmisiä.

Mutta ristiriitaisesta aloituksesta itse aiheeseen. Tämän kesän reissun ensimmäiset kolme päivää vietettiin tyttöjen kesken Lontoossa. Minä, äiti ja täti oltiin käyty Lontoossa jo aikaisemmin, mutta serkulleni paikka oli täysin uusi tuttavuus, joten perusnähtävyydet käytiin tietysti tsekkaamassa. Omasta käynnistäkin oli vierähtänyt jo neljä vuotta, ja oli kiva käydä katsomassa sekä entuudestaan tutut että uudet paikat läpi. Lontoon tunnetuimmat nähtävyydet ovat kaikki aika pienen alueen sisällä, ja niihin törmää ikään kuin vahingossakin.

Ensimmäinen nähtävyyskohteemme oli Tower of London. Tower of London on linnoitus, jonka Vilhelm Valloittaja rakennutti 1000-luvulla suojaamaan Lontoota. Linnoituksen ensimmäinen torni, White Tower, on rakennettu vuonna 1078, ja linnoitusta on vuosien saatossa laajennettu useasti. Tower of London on olemassaoloaikanaan toiminut muun muassa kruunun jalokivien säilytyspaikkana, vankilana, teloituspaikkana ja observatoriona. Linnoituksessa on majaillut myös eläimiä aina leijonista norsuun ja jääkarhuun. Ikivanhan tarun mukaan Iso-Britannia on turvassa valloitukselta niin kauan, kun Tower of Londonissa on korppeja. Taruun uskotaan edelleen, vähän liiankin paljon, sillä linnoituksen korpeilta on leikattu sulat niin lyhyiksi, etteivät korpit voi lentää pitkiä matkoja. Taikausko ilmeisesti oikeuttaa eläinrääkkäykseen...







Tower on Londonilta on hyvät näkymät Thames-joen ylittävälle Tower Bridgelle. Tower Bridge rakennettiin 1800-luvun lopulla, ja se koostuu kahdesta tornista ja kahdesta sillasta tornien välillä. Tower Bridge on sekä yksi Lontoon symboleista, että erittäin vilkas kulkuväylä - sen ylittää päivittäin yli 40 000 ihmistä. Sekä Tower of Londoniin että Tower Bridgeen olisi päässyt sisällekin, mutta koska aikaa oli muutenkin vähän, tyydyimme vain katseluun.


Tower Bridgeltä otettiin suunta kohti Westminsterin palatsia ja Big Beniä, kelloa, josta herra Phileas Foggkin tarkasti aina oman taskukellonsa. Harhaluulo on, että koko tornin nimi on Big Ben, mutta se on ainoastaan soivan kellon nimi. Torni on nimeltään Elizabeth Tower, ja kellotaulu on the Great Westminster Clock. Big Ben on näyttänyt (tai siis oikeammin soittanut) aikaa lontoolaisille lähes keskeytyksettä jo vuodesta 1859, ja onkin varsinainen Lontoon symboli. Big Ben on sen verran massiivinen rakennelma, että se näkyy vähän joka puolelta. Big Benin juurella sitä populaa oli melkoisesti, eli suosittelen katsomaan sitä jostain vähän kauempaa, mistä koko komeus näkyykin paremmin. Big Ben on juuri sellainen nähtävyys, joka on upea arkkitehtuurinsa vuoksi. Se on ihanan yksityiskohtainen ja niin kovin kaunis.




Kävelimme myös Westminster Abbeyn ohitse. Westminster Abbey on vähän hienompi kirkko, ja siellä järjestetään muun muassa kuninkaallisten kruunajaisia, häitä ja hautajaisia.

Buckinghamin palatsi on kuningasperheen virallinen asuinpaikka. Siellä voi myös seurata kuuluisaa vahdinvaihtoa, joka jäi meiltä tällä erää välistä. Näyttäähän tuo palatsi hienolta, mutta se ei kuitenkaan vedä vertoja naapurilleen St James's Parkille, joka suorastaan vilisiä oravia! Siihen tullaan palaamaan myöhemmin kuvien kera...



Mielestäni ehkä yliarvostetuin nähtävyys on Piccadilly Circus. Piccadilly Circuksella ei ole omaan silmääni yhtään mitään näkemisen arvoista. Se on risteys. Risteys. Piccadilly Circuksella on yhden rakennuksen seinässä videotauluja, ja siellä on myös joku patsas ja suihkulähde. Sekä paljon ihmisiä. Todella paljon ihmisiä. Jos Lontoon reissulla on naftisti aikaa, suosittelen jättämään tämän pois to do -listalta. Se ei tarjoa huikeita elämyksiä, eikä kaunista katseltavaa. Se vain on.




Trafalgar Square on aukio, jonka keskellä kohoaa yli 50 metriä korkea muistomerkki Nelson's Column. Muistomerkki on pystytetty brittiläisen amiraali Horatio Nelsonin kunniaksi. Nelson johti joukkonsa Trafalgarin taistelun voittoon, mutta kuoli itse taistelussa saamiinsa vammoihin. Nelson's Columnia ympäröi neljä pronssista leijonapatsasta, jotka tarun mukaan heräävät henkiin, jos Big Ben soi 13 kertaa. Toivottavasti tätä ei tapahdu, sillä leijonat ovat aika massiivisen kokoisia - kuutisen metriä pitkiä ja yli kolme metriä korkeita.



Tyttöjen viimeisenä Lontoon päivänä kävimme vielä jokaisen itseään kunnioittavan Harry Potter -fanin pakkonähtävyydellä, King's Crossin aseman laiturilla 9¾. Itse Warner Brosin studioille ei onnistuttu saamaan lippuja, ne olisi pitänyt varata reilusti etukäteen. Me yritettiin äidin kanssa jo vuonna 2011 löytää tuota kuuluisaa laituria siinä kuitenkaan onnistumatta. Tällä kertaa meillä oli siinä vähän kiirus mennä Attea vastaan, joten marssin asemalla suoraan kysymään infosta että missä tämä taianomainen laituri on. Herrasmies tiskin takana katsoi mua kuin hullua, eikä tiennyt laiturista mitään (näin kävi Harry Potterillekin, kun hän kysyi vartijalta Tylypahkaan menevää junaa). Mies kysyi vain hämmentyneen näköisenä mistä päin maailmaa olen kotoisin. Vastasin olevani Suomesta ja rupesin selittämään laiturista tarkemmin. Mies katsoi edelleen mua edelleen aika kummastuneena, mutta rupesikin nauramaan ja puhumaan suomea. Siinä se selitti pitkät pätkät suomea brittiaksentilla murtaen, kuinka oli viettänyt aina kesälomansa Kuopiossa. Vaasasta ei ollut kuullutkaan tosin. Jutusteltiin siinä tovi, ja suomen ja englannin sekoituksella käytyjen hyttyskeskusteluiden jälkeen mies osoitti meidät laiturin suuntaan. Rakastan kaikkia hassuja tapaamisia, tai no, ainakin jos ihmiset ovat yhtä mukavia kuin tuo brittiherra.  Pettymys oli kuitenkin semisuuri kun pääsimme laiturille. Ensinnäkin, olin olettanut että "laituri" on oikeasti rakennettu laiturien 9 ja 10 väliin. Ei ollut, se oli keskellä King's Crossin aulaa, mikä tietenkin on sinänsä ihan ymmärrettävää. Toisekseen, en ollut todellakaan varautunut turistien kymmenien metrien pituiseen jonoon. Ja jonon päässä sai siis vaan kuvauttaa itsensä työntämässä kärryjä seinän läpi. No me ei jaksettu odottaa, mutta nähtiinpä paikka kuitenkin.


Tällaisia nähtävyyksiä tuli katsastettua tällä reissulla London Eyen lisäksi. Aten kanssa käveltiin Big Benin, London Eyen ja Buckinghamin palatsin ohi, mutta muita varsinaisia nähtävyyksiä ei taidettu nähdäkään. Näin yhteenvetona voisin sanoa, että nähtävyyksiä ei missään nimessä kannata vältellä, osa niistä on oikeinkin jees. Mutta toisaalta - ei niillä kannata koko reissuakaan täyttää, reissuilla kun on niin paljon muutakin koettavaa.

Tän postauksen kanssa on ollut aika paljon ongelmia - lähinnä aikataulullisia ongelmia yhdistettynä bloggerin teknisiin ongelmiin, jotka on sitten aiheuttaneet vähän lisäksi motivaatio-ongelmia. No, seuraavaan postaukseen uudella innolla taas!

Kertokaa toki mielipiteitä tähän nähtävyys-asiaan liittyen, olis kiva kuulla muidenkin näkökulmia aiheesta.

To be continued. 

6 kommenttia:

  1. Ikivanhan tarun mukaan Iso-Britannia on turvassa valloitukselta niin kauan, kun Tower of Londonissa on korppeja. Taruun uskotaan edelleen, vähän liiankin paljon, sillä linnoituksen korpeilta on leikattu sulat niin lyhyiksi, etteivät korpit voi lentää pitkiä matkoja. Taikausko ilmeisesti oikeuttaa eläinrääkkäykseen...

    Toisaalta niillä korpeilla on asiat monessa mielessä aika hyvin.

    Winston Churchill määräsi Toisen Maailmansodan aikana (kun yhtä lukuunottamatta kaikki korpit olivat kuolleet pommituksessa), että korppeja tulee aina olla seitsemän. Kuusi aktiivipalveluksessa ja yksi reservissä. Korpeille annettiin lisäksi Royal Armyn sotilaan status, kantakortteineen kaikkineen. Vielä nykyäänkin korppiin kohdistunut hyökkäys käsitellään kuten hyökkäys palvelustaan suorittavaa sotilasta vastaan.

    Korppiköörin "vääpelinä" toimii ja korppien hyvinvoinnista ja ruokkimisesta vastaa Yeomen Wardereihin kuuluva, vähintään 22 vuotta palvellut ja eläkkeelle jäänyt vanha aliupseeri, Ravenmaster. Sanovat, että Towerin todellisia Beefeaterita ovat nimenomaan korpit, varsin laadukkaan ruokavalionsa johdosta.

    Big Ben on näyttänyt (tai siis oikeammin soittanut) aikaa lontoolaisille lähes keskeytyksettä jo vuodesta 1859, ja onkin varsinainen Lontoon symboli.

    Siinä on kuulemma tällä hetkellä koneiston kanssa hieman käyntiongelmia. Ja kyllä, siinä on nykyään alkuperäinen koneisto. Koneisto oli jonkin aikaa korvattu sähkökäyttöisellä, mutta alkuperäinen palautettiin takaisin peruskorjauksen jälkeen. Tällä hetkellä Britannian parhaat koneinsinöörit selvittävät, onko uuden peruskorjauksen aika.

    Risteys. Piccadilly Circuksella on yhden rakennuksen seinässä videotauluja, ja siellä on myös joku patsas ja suihkulähde.

    Noita valo-(tai nyttemmin siis video)tauluja on itse asiassa nykyään vähiten sitten vuoden 1908. Ennen niitä oli risteyksen ympärillä kaikissa rakennuksissa, mutta nyt vain yhdessä.

    Nelson's Columnia ympäröi neljä pronssista leijonapatsasta, jotka tarun mukaan heräävät henkiin, jos Big Ben soi 13 kertaa. Toivottavasti tätä ei tapahdu, sillä leijonat ovat aika massiivisen kokoisia - kuutisen metriä pitkiä ja yli kolme metriä korkeita.

    Toivottavasti ne sitten oikeasti ovat Britannian parhaita koneinsinöörejä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noh miten sen korppien hyvinvoinnin nyt ottaa... Ehkä ne mieluummin lentäisivät kuin saisivat hyvän oikeusturvan mahdollisen hyökkäyksen sattuessa.

      Luinkin just tosta Big Benin sekoilusta. Soittelee ilmeisesti vähän miten sattuu. Toivotaan tosiaan ettei 13 kertaa...

      Poista
  2. Täytyy vielä lisätä, että en ymmärrä Churchillia siinä suhteessa, että korpit sijoitettiin maavoimiin (Royal Army), kun ilmavoimatkin (Royal Air Force) oli Britanniassa perustettu jo 1918. Muualla maailmassa (pl. Britannia ja Saksa) ilmavoimat erotettiin omaksi aselajikseen maavoimista pääsääntöisesti vasta Toisen Maailmansodan aikana tai jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla ei taida mennä kovin vahvasti, sillä aina kun ajattelen ilmavoimia tulee ekana mieleen Manwën kotkat.
      Elämä nörttinä on ajoittain raskasta.

      Poista
    2. Tolkien perusti tosiaan omat ilmavoimansa ihan ensimmäisten joukossa, vähän ennen Suomea. Manwên kotkista julkaistiin ensimmäinen tarina 1937, Suomen Ilmavoimat perustettiin 1940.

      Poista
    3. Ei kun Manwën, tuli akuutti diaresishäiriö.

      Poista