VIHREÄN JOEN RANNALLA

Hyvää joskin harmajaa päivää! Syksy on juuri nyt syksyisimmillään, ja kellotkin siirtyi jo talviaikaan. Nyt on kuitenkin aika palata helteiseen kesäsunnuntaihin Englantiin.

Guildfordiin päädyimme oikeastaan sen takia, että sen lähellä oli luontokohde Surrey Hills. Kuvat paikasta olivat ihan mahtavia, ja tarkoitus olikin päästä kukkuloille kävelemään ja syömään eväitä. Asiat ei kuitenkaan mene aina ihan suunnittellusti... Kysyimme lauantai-iltana Guildfordin hotellin respatyöntekijältä (joka oli ihan Brian May -kopio ilman kikkuratukkaa!), miten pääsisimme kätevimmin julkisilla Surrey Hillsille. Herra oli hieman ihmeissään, ja kysyi että mihin Surrey Hillsillä haluaisimme mennä. Olimme katsoneet netistä että kukkuloilla olisi vaellusreittejä, ja kerroimme haluavamme paikkaan, josta reiteille pääsee. Ei kuulemma onnistunut julkisilla. Herra kertoi itse asuvansa Surrey Hillsillä, ja kertoi sen olevan enemmänkin kokonainen lääni kuin jokin tietty paikka, mistä trekkaamaan voisi lähteä. Hän kertoi taksin maksavan hänen omaan lempipaikkaansa noin 20 puntaa per suunta, ja tulimme loppujen lopuksi siihen tulokseen, että se on meille liikaa. Kivoja näkymiä kun löytyy ilmaiseksikin lähes mistä tahansa. Herra "May" suositteli meille kävelyä joenvartta pitkin Shalfordiin. Matkalla olisi kuulemma kauniita ja vaihtuvia maisemia. Otimme herran neuvosta vaarin, ja niin sunnuntaiaamuna vaihdettiin tennarit lenkkareihin ja suunnattiin nokat kohti Shalfordia.

Joen rannalla oli paljon paikallisia (ja varmaan turistejakin) viettämässä leppoisaa sunnuntaipäivää. Jengiä tuli vastaan jokilaivoilla, kajakeilla, kävellen ja pyöräillen. Joen molemmin puolin oli tuollaiset pienet kävelytiet, ja matkalla Shalfordiin joen ylittäviä siltoja oli yhteensä ehkä kolme.

Reitti kulki lähes koko matkan Wey-joen vartta pitkin, ja matkalla näkyi niin lehmiä, niittyjä kuin toisen maailmansodan bunkkereitakin. Bunkkereita rakennettiin yli 5000 40-luvun alkupuolella, ja kuvassa näkyvä bunkkeri oli yksi viimeisen, pääkaupunkia ja muita tärkeitä teollisuusalueita suojaavan, puolustuslinjan bunkkereista.

Matka Guildfordista Shalfordiin ei ollut kovin pitkä. Matkaa Guildfordin keskustasta joenvartta pitkin Shalfordiin oli noin viisi kilometriä. Shalfordissa oli tauon paikka, ja mikäs sen parempi paikka nestetankkaukselle kuin idyllinen kyläpubi the Queen Victoria. 

Emmerdale-vibat nousi Shalfordissa aika korkealle. Tuntui että kaikki pubissa tunsivat toisensa jo pitkän ajan takaa. Joimme terassilla yhdet huurteiset ja mietimme mihin matka jatkuisi. Emme halunneet vielä kääntyä takaisin, joten päätimme jatkaa matkaa erästä kävelyreittiä pitkin. Alla olevasta kartasta näkyy reitti noin suunnilleen. Kilometrejä kertyi yhteensä reippaat kymmenen. 

 

Kävelyreitti vei meidät myllyn ohi niitylle, ohi jo ränsistyneiden maatilojen, pitkin kultaisena hohtavan viljapellon reunaa ja lopuksi metsään. Emme olleet varmoja olimmeko enää merkatulla reitillä, ja jossain vaiheessa vaihdoimmekin suuntaa sillä epäilimme olevamme yksityispellolla. Metsässä meidät kohtasi upea vihreys ja täydellinen rauha. Kipusimme metsässä koko ajan ylöspäin ja ylöspäin, ja lopulta saavuimme mäen huipulle näköalapaikalle. Huipulta oli upeat näkymät metsän yli Guildfordin katedraalille. Näköalapaikalla oli yksi penkki, jolla istuimme ja ihailimme maisemia (sekä tasasimme hengitystä). Muutamaa koiraa ja heidän omistajiaan lukunottamatta paikalla sai olla kaikessa rauhassa kuunnellen vain lintujen ääniä.

Metsästä pois päästyämme käveltiin takaisin Guildfordiin takaisin vielä pitkin joen toista puolta. Tämä päivä oli varmaan koko reissun kivoin - näkymät oli ihan upeita, ja ulkona sai olla koko päivän. Onnea on luonnosta tykkäävä reissukaveri.

Guildordin postaukset loppui tähän, ja paikasta jäi kyllä ihan superhyvä fiilis! Seuraavaksi kun Englantiin suuntaan haluan ehdottomasti kyllä johonkin pikkuruiseen kylään. Ehkä taas joskus!

Arki on tällä hetkellä kovin kiireistä kaikkine askareineen. Oon ottanut nyt tavaksi kirjoittaa keittiön liitutaululle viikon sisällä tehtävät asiat. Olen yllättynyt kyllä kuinka motivoivaa voikaan olla asioiden kirjoittaminen ylös - tai lähinnä se fiilis minkä siitä yliviivauksesta saa homman hoidettuaan. Viime viikon listalta jäi kymmenestä tekemättä yksi asia, ja se oli tämä postaus... No, nyt tuli sekin tehtyä ja painun yliviivaamaan kipinkapin.

Ihanaa syksyä kaikki ystäväiset, palaillaan taas pian!