Täällä on hyvin takatalviset tunnelmat, sillä maa oli peittynyt viime yönä lumikerrokseen. Onneksi ihana kevätaurinko teki päivän mittaan tehtävänsä, ja sinivuokot pääsivät jo takaisin päivänvaloon.
Meillä on ollut hyvin kiireistä, vaikka ei edes oikein tiedetä että miksi. Koko ajan on joku projekti kesken, ja tuntuu olevan mahdoton löytää aikaa bloggaamiselle. Palataan kuitenkin Islannin tunnelmiin vielä muutaman postauksen verran. Hitaasti, mutta varmasti, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty + muut tekosyyfraasit laiskuudelle tähän näin.
Islannin road tripin neljäs päivä, tiistai, käynnistyi Egilsstaðirista. Edellisillalla oltiin varattu hotelli ti-ke yöksi Höfniin, ja haaveiltu jääluolaretkestä. Mahdollisuus jääluolaan pääsemisestä kaatui ikävä kyllä hyvin nopeasti, sillä retket olivat joko täynnä tai meillä ei ollut retkelle pääsyyn vaadittuja vaelluskenkiä. Tuolle tiistaille ei siis ollut etukäteissuunnitelmia, ja koska ajettavaakin kertyi alle 200 kilometriä, oli jotain aktiviteettia keksittävä.
Atte ehdotti, että ajaisimme Egilstaðirin vieressä sijaitsevan Lagarfljót-järven ympäri. Tie järven ympäri oli juuri sopivan mittainen, noin 70 kilometriä. Kertomusten mukaan Lagarfljótilla asuu islantilaisten oma Loch Nessin hirviö - Lagarfljótin mato eli Lagarfljótsormur. Madon kerrotaan olevan noin 10-20 metriä pitkä, ja sen tunnistaa suusta ja hampaista. Ensimmäinen havainto kyseisestä järvihirviöstä on jo vuodelta 1345. Ei siis muuta kuin kamat kasaan ja matoa etsimään.
Tie järven ympäri oli kiemurainen ja osittain huonokuntoinen. Ilma oli sateinen ja harmaa, ja maisemat vaihtelevia. Muutaman (kymmenen?) kilometrin ajon jälkeen silmiin osui nähtävyys-kyltti. Olimme saapuneet Hengifoss-vesiputoukselle. Hengifoss on Islannin kolmanneksi korkein vesiputous, ja reitti sinne yksi Islannin suosituimmista patikkareiteistä. Korkeutta Hengifossilla on 120 metriä ja reitti parkkipaikalta ylös putoukselle on noin 2,5 kilometrin pituinen. Koska ilma oli seestynyt jonkun verran, päätettiin kivuta ylös putousta katsomaan. Reitti putoukselle oli kuitenkin kovin liukas ja mutainen, sekä polku turhan lähellä rotkoa, joten päätettiin jättää ylös asti kipuaminen jonkun rohkeamman
Basalttikolumneiden ympäröimä Litlanesfoss itsessään ei ollut mikään tajunnanräjäyttävä nähtävyys. Putous oli näin talvella lähes kokonaan jäässä, ja se olikin nähtävyys joka pitäisi ehdottomasti nähdä kesällä. Kipuaisin tuonne kyllä toisenkin kerran, jos ei itse putouksen niin ainakin maisemien takia.
Putoukselta jatkettiin matkaa järven ympäri. Hengifossin lähellä sijaitsee myös Islannin suurin metsä Hallormsstaðaskógur, joka on islantilaisille suurikin nähtävyys. Tuntuu hassulta näin suomalaisena metsien keskellä kasvaneena, että jossain päin maailmaa metsä on harvinaisuus! Mutta ehkä islantilaiset ajattelevat että hulluja ne suomalaiset kun tulevat tänne katsomaan vuoria? Heillehän taas vuoret ovat arkipäivää. Atte oli lukenut jostain, että ajoreitillämme tulisi jossain vaiheessa vastaan Islannin korkein lehtikuusi. Ilmeisesti niin suuri nähtävyys sekin, että pitää ihan matkaoppaassa mainita! Ikävä kyllä emme nähneet Lagafljótin matoa emmekä The Lehtikuusta.
Jos joku on suunnistamassa Islantiin, voin suositella lämpimästi Lagarfljótin kiertoa. Mikään must-juttu se ei kuitenkaan mielestäni ole, sillä Islannissa on niin paljon muutakin kaunista. Aamupäivässä ehtii hyvin kiertää järven ja vähän patikoidakin, jos nyt ei joka paikkaan pysähtele. Vinkki Hengifossiin kevättalvella kipuaville: nastapohjalliset kenkiin on pakolliset, sillä polku oli osittain peilijäässä. Me tottakai unohdettiin meidän omat autoon... Polku oli mudan vuoksi myös erittäin liukas, joten tasapaino on pop. Kerran tuli vedettyä lipat, onneksi olin tarpeeksi kaukana reunasta.
Tässä kertomusta tiistain aamupäivästä. Päivä piti jakaa kahteen osaan, sillä iltapäivän jutut ansaitsevat oman postauksensa. Seuraavassa postauksessa Islannin oma lempparipaikkani ja HYLKEITÄ! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti